Kyläkoulu ja kirjojen maailma Päivi Ahava luokanopettaja, Orajärven koulu Sodankylä Kenkätalossa asui eukko, jolla oli sata lasta ja elämä puuhakasta: kolme jyvää hän veteen heitti ja hyvää velliä keitti. Sitten hän lapsensa syötti ja niisti, piiskasi, pesi ja siisti kunkin vuorollaan ja pani nukkumaan.   1/2004 Pääkirjoitus   Olen kolmiopettajaisen kyläkoulun opettaja keskeltä Lappia, kauniin Orajärven rannalta. Elämä tuntuu välillä yhtä puuhakkaalta kuin Kenkätalon eukolla (Hanhiemon iloinen lipas). Moninaisiin toimiin tässä työssä saa ryhtyä. Kuvassa olemme koulumme 4.-6. –luokkalaisten kanssa poroaidalla tutustumassa poroerotuksen saloihin. Työn monipuolisuudessa opettajan ammatin viehätys ehkä piileekin. Todennäköisyys, että tänään ei tapahdu mitään mainittavaa ajattelemisen aihetta tai tekemistä antavaa, on häviävän pieni. Pienen työyhteisön etuihin kuuluu välitön vuorovaikutus niin oppilaitten, henkilökunnan kuin oppilaitten kotienkin kanssa. Opettaja oppii todella tuntemaan oppilaansa. Ja oppilaat opettajansa, kuten monta kertaa olen joutunut toteamaan. Taidamme lukea toisiamme kuin Aku Ankkaa. Työskentelen juuri siinä samassa kyläkoulussa, jossa elokuussa 1974 aloitin oman koulutieni tallustelun. Kun kävelen koulumme käytävällä, näen hyllyillä samat kirjat, joita itse vajaa kolmekymmentä vuotta sitten luin ahmien. Yhä edelleen hämmästyttävän hyväkuntoiset Anni Polvan Tiinat, Enid Blytonin Viisikot, Anni Swanin Kootut kertomukset ja monet, monet muut vanhat kirjaystävät ovat odottamassa uusia lukijoita. Koulukirjaston lisäksi lukemista tarjosivat niin kerran kahdessa viikossa käynyt kirjastoauto kuin Sodankylän pääkirjastokin. Olin varmaankin nykykielellä sanoen kirjojen suurkuluttaja. Äitini on usein kuivakkaasti todennut, että lukiessani vaikka seinät olisivat saaneet kaatua ympäriltäni- ja minä vain olisin jatkanut lukemista. Valitettavasti nykyään ainakin paksuimmat romaanit täytyy jättää loma-ajoille. Hyvää kirjaa kun ei voi kesken jättää.     Poroja kävelee joskus koulumme pihallakin, mutta tällä kertaa kävimme katsomassa niitä erotusaidalla.   Nyt koulun käytävien hyllyillä on myös uudempia lasten- ja nuortenkirjoja, joista osaan toki olen tutustunut. Olen lukenut luokassani ääneen kirjoja jatkokertomuksina, käynyt oppilaitteni kanssa läpi esim. Kirjava kukko –sarjan kirjoja ja kuunnellut yhdessä luokkani kanssa, kun kukin oppilas vuorollaan posket innosta hehkuen on esitellyt lempikirjaansa muille. Opettajan ”ei” pulpettikirjoiksi ehdotetuille sarjakuville ja vitsikirjoille on saanut kaikki oppilaat tutustumaan ”oikeisiin” kirjoihin. Mutta viime syksynä tapahtui sitten taas tuttu juttu. Hankin itselleni nimittäin lisätöitä. Oman 3.-4. –luokkani oppilaista kolme innostui Kumi-Tarzanista. Opettajankin kirjahylly alkoi uudistua. Kirjastossa ei edes katsottu pitkään lainatessani vähintään 25 vuotta minua nuoremmille tarkoitettuja kirjoja. Täytyy sanoa, etten ole pitkään aikaan nauranut yhtä makeasti kirjan parissa kuin lukiessani Tuula Kallioniemen kirjaa Tossavaisten perheestä. Uusi Harry Potterkin on jo tilattu. Koulumme 5.-6. –luokka on ollut mukana Netlibriksessä opettajansa Kaisu Salmen kanssa jo viitenä lukuvuotena. Tänä vuonna koko luokka painottaa kirjallisuutta siten, että jokainen oppilas lukee viisi eri kirjaa ja lukemisen aikana kirjoittaa lukupäiväkirjaa. Kirjat esitellään sitten koko luokalle. Haastatteluja kirjaesitelmistä voitte lukea tämän lehden Parrasvaloissa-osastolta. Samalta osastolta löytyy myös kirjoitus koulumme ”Filmifestivaaleista”. Koulun merkitystä lasten lukuinnostuksen herättäjänä ja ylläpitäjänä ei voi liikaa painottaa. Omalla esimerkillään opettaja rohkaisee oppilaat Seikkailulle kirjojen maailmaan. Tuolla projektinimellä anoimme stipendiä kirja- ja materiaalihankintoihin. Vakuutusyhtiö Skandian Ideoita Elämää varten –säätiö myönsikin koulullemme 500 euron stipendin kyläkoulun oppilaitten innostamiseen lukemisen maailmaan. Odotan jo innolla kirjatilausten aikaa. Paluu etusivulle