|
Aalloille oli hauen leukaluusta tehty
kantele hävinnyt. Väinämöinen oli
suruissaan. Oli sillä monet soitot soitettu,
kuutamossa laulettu, kunnes aallokoihin
vajosi.
Väinämöinen kuuli itkua, suuren koivun
itkua.
"Miksi sinä itket? Olet täällä omassa
rauhassa, et joudu sotaan etkä tappeluun."
sanoi Väinämöinen.
"Olen onneton, koska miehet allani kirvestä
teroittelevat, lapset kesäisin mahani päältä
juoksevat. Ties vaikka lopulta polttopuuksi
saunaan joudun." vastasi koivu.
"Kohta sinä itket ilosta!" totesi
Väinämöinen ja koko kesäisen päivän veisteli
koivusta uutta kanteletta.
Kun kantele lopulta tuli valmiiksi,
Väinämöinen soitteli sillä kaksi päivää
peräkkäin. Linnut lauloivat, ihmiset
tanssivat ja lauloivat, kalat uivat rantaan,
madot myllersivät maan pinnalle, neidot
itkivät ilosta, miehet polvistuivat
ihmettelemään uutta iloa ja eläimet tulivat
ihastelemaan tätä ihmettä.
|
