Luulenpa, että jokainen Netlibris-tutor vuorollaan toteaa olevansa tehtävässä, jossa tavanomaiset opettajantaidot eivät riitä. Minulle asia on selvinnyt etenkin tätä verkkolehteä tehdessä. Miten loistava näköäalapaikka onkaan päästä tutustumaan kirjallisuuspiirien toimintaan! Juttuja ensimmäisenä lukiessa saa ihastella vireiden piirien tapahtumia, ja kun lehti on valmis, on iloinen ja tyytyväinen olo.
Mutta karmea totuus on se, että lehteä ei toimiteta pelkällä palavalla innolla läiskimällä juttuja ja kuvia palstoille. Työ vaatii aivan omaa osaamistaan. Onneksi ei kaikkea tarvitse osata itse: Netlibriksen parhaisiin puoliin kuuluu laaja yhteistyöverkosto.
Lehden pohja on uudistettu täysin. Sain pohjan valmiiksi
suunniteltuna uuden lehden tekoa varten. Kaupanpäällisiksi
tuli roppakaupalla arvokkaita
eväitä lehden tekoon.
Lehden palstat ovat uudistuneet ja ulkonäkö kohentunut. Uusi nimi ja Jukka Lemmetyn Kirjaverkkari-logo ryhdistävät sivuja.
Etusivulta avautuu näkymä koko lehteen. Sivulla on pieniä uutisia ja ikkunat palstoille.
Palstoja on entistä vähemmän ja niiden nimet ovat hiukan muuttuneet:
Netlibris toimii -palstalla esitellään kirjallisuuspiirien toimintaa ja tapahtumia.
Parrasvaloissa haastatellaan kirjailijoita ja esitellään myös kuvittajia, kirjastoja, kirjastonhoitajia, lukevia ihmisiä,...
Tarjottimella vinkataan kirjoja ja elokuviakin.
Verkkoon jäänyttä -palsta on varattu oppilaiden omien tuotosten ja kirjakeskusteluiden esittelyyn.
Kaikille sivuille pääsee kätevästi sisällysluettelosta.Tärkeintä on lehdessä on kuitenkin sisältö. Sen tasosta
saa iloita kerta kerralta. Tällä kerralla lehteä ovat
toimittaneet Turun, Uudenkaupungin, Helsingin ja Espoon
kirjallisuuspiirit. Kaikille lehden toimittajille
parhaimmat kiitokset!
Etusivulla on osoite palautteen antamiseen. Otamme
mielellämme vastaan
kaikenlaista palautetta. Netlibris-tutorien lanseeraama ilmaus "jatkuvan prosessin sietäminen" kuuluu
totisesti myös verkkolehden tekoon! Toivottavasti Kirjaverkkarimme kehittyy edelleen ja
pääsemme neljästi vuodessa nauttimaan sen
kulttuuriannista.
|