Koulukirjastomme historia kuuden vuoden takaa
Juha Klaper 6.lk.
Hämeenlinnan normaalikoulu, Hämeenlinna
Koulukirjastossamme on tuhansia kirjoja, vanhoista uusiin
ja tietokirjoista dekkareihin.
4/2003
Parrasvaloissa
Kuusi vuotta sitten, kun tulin kouluun, koulukirjasto oli
nykyisen esiopetustilan paikalla. Kirjasto oli siinä pari
vuotta ennen kuin tila annettiin esiopetusluokan käyttöön.
Silloin se siirrettiin väliaikaisesti opetusmaisemaan, jossa
kirjasto oli vain muutaman kuukauden. Tämän jälkeen kirjasto
siirrettiin takaisin koulun vanhalle puolelle. Tarkemmin
sanottuna vanhaan suihkuhuoneeseen! Kirjastomme on siellä
nykyäänkin. Järjestystä siellä on tietenkin muutettu. Kun
kirjasto muutti sinne, hyllyt ja huonekalut oli järjestetty
niin, että siellä oli hyvin ahdasta ja synkkää. Kirjastossa
tapahtui myös vesivuoto.
Kirjastossamme on myös näyttelyitä.
Kun huomasimme, että kirjasto on liian ahdas ja hirveän
synkkä, opettajat tekivät kyselyn oppilailleen. He kysyivät
miten kirjastoa voisi muuttaa paremmaksi. Kyselyn perusteella
huonekalut sijoitettiin toisin ja nyt siellä on valoisaa ja
avaraa. Kirjahyllyt sijoitettiin seinille eikä ikkunoiden
eteen (niin kuin ennen). Tietokirjoille saatiin lisää tilaa.
Kirjastosta tuli niin avara, että sinne sijoitettiin pöytä ja
muutama pehmustettu tuoli. Kirjaston yläpuolella on Lukula.
Siellä on osa kirjaston kirjoista. Siellä voi lukea kirjoja
niin kuin nimikin jo kertoo.