J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
Juha, 6lk
Iivisniemen koulu, Espoo

Harry Potterin viides seikkailu ilmestyi eräänä kauniina päivänä, tai oikeastaan yönä. Aamuyöllä avattu kirjakauppa täyttyi makuupusseissa makaavista innokkaista faneista. Palleani nytkähteli ja koko huoneen väki päästi melkoisen naurunremakan valloilleen, kun uutisissa näytettiin tämä tilanne.

 

 
2/2004

Tarjottimella
 

Sain kirjan käsiini iltapäivällä ja melkein kaduin, etten ollut jonossa. Luin sitä sängylläni, tuolissa, autossa matkalla maalle, (en suosittele, meinasi oksennus lentää,) en voinut laskea kirjaa käsistäni. Mutta miksi? Mikä on J.K.Rowlingin teoksen salaisuus?

Suomea vavisuttanut kirja kertoo edelleen Harry Potterista. Velhokunnan vihollinen Lordi Voldemort (tai siis tiedät-kai-kuka) oli noussut, kannattajineen. Harry oli lähetetty takaisin Dursleyjen kotiin. Harry turhautuu, koska uutisia ei kuulu (eikä kyllä näykään) ja hän kököttää tyhjän panttina. Hän uskoo Voldemortin hyökkäävän hänen kimppuunsa hetkenä minä hyvänsä. Taikamaailma on ratkeamispisteessä. Taikuuden ministeriö ei suostu uskomaan Pimeyden lordin nousua, ikään kuin asia itsessään ei olisi tarpeeksi kamala. Harry kohtaa kuolonsyöjät, ankeuttajia ja oikeudenkäynnin eivätkä asiat ole hyvin koulussakaan; Missä on Hagrid?
Tarkan selonteon kirjoittaminen
a) veisi noin puoli tuntia
ja
b) veisi myös lukuilon.

Kirja siis kannattaa lukea! Se saa minulta täydet tähdet 5/5 ja koulunumerona 10. Jälleen hieno kirjallisuusmaailman monipuolistaja. Ei pidä myöskään unohtaa kiittää loistavaa suomentajaa; Jaana Kaparille kiitokset täydestä sydämestä.
 

 

Paluu Tarjottimelle
Paluu etusivulle

Netlibris