| |
Oli siis kaikin puolin mukavaa, mutta ei ihan kaikkialla.
Esimerkiksi syvällä Lontoon uumenissa aurinko ei paistanut.
Juuri tällä hetkellä Kapteeni Koukku oli viemässä kärsinyttä
koukkuaan kiillotettavaksi. Siellä kulman takana se
kauneushoitola häämöttikin. Räsyisistä ikkunoista leijui
imelä kiillotusaineen haju, joka karkotti kaikki
täysjärkiset ihmiset pois korttelilta, ehkä jopa koko
Iskunkiertokujalta.
Kapteeni Koukku käveli ovelle. Hän tunsi kylmän väreen
selässään, mutta rykäisi voittaakseen pelkonsa. Koukku oli
juuri koputtamassa ovelle, kun ovi sinkoutui rämäkästi auki
ja kierosilmäinen irvistävä hahmo pilkisti oven takaa.
Koukku hypähti taaksepäin ja siristi silmiään. Hän mietti
pitkään, kuka hahmo voisi olla, kunnes tunnisti hänet
samaksi vanhaksi ystäväkseen. ”VOLDEMORT! Mitä jätkä?”,
Koukku huudahti. Voldemort näytti samalta vanhalta korpulta,
mutta hänellä oli monta uutta arpea, ryppyä ja kolme
harmaata hiusta kammattu siististi taaksepäin. Voldemort
tuli lähemmäs Koukkua ja tarkasti hänet läpikotaisin, kunnes
hän loppujen lopuksi hymähti: ”Koukkuseni, tule peremmälle.
Mitäs hoitoa kaipaat?”.
Koukku tuli sisälle natisevasta ovesta ja katseli
ympärilleen. Hoitola oli todella likainen, hyllyt notkuvat
rupisista purkeista, puhumattakaan niiden sisällöstä. Siellä
täällä näkyi homeisia vesilätäköitä, ja tiskillä komeili
ainakin pari sataa vuotta vanha kassakone. Hoitolan tuolit
olivat siivouksen tarpeessa, eikä Koukku ymmärtänyt miksi
Voldemort ei siivonnut tai vaikka taikonut, onhan hän
sentään suuri velho. Koukku katseli ympärilleen, kunnes
huomasi Voldemortin tuijottavan häntä ihmeissään, aivan kuin
sotku olisi tavallista.
”Aloitetaanko?”, Voldemort kysyi kellertävien hampaidensa
välistä. ”Eikö tuossa kulman takana olekin toinen hoitola?”
Koukku änkytti. ”On, mutta kai sinä vanhaa kaveriasi
kannustat?” Voldemort tokaisi ja tönäisi Koukun likaiselle
tuolille. Voldemort hieroi käsiään yhteen ja huusi: ”Minna
Pinna, Adele ja Haisuli, tänne heti! Meillä on
kunniavieras.” Minna Pinna, Adele ja Haisuli juoksivat
tönkösti jonossa huoneeseen ja niiasivat nätisti, Haisuli
mukaan lukien. ”Haisuli, miesten kuuluu kumartaa!” Voldemort
huudahti vihaisesti, eikä Haisuli reagoinut mitenkään. Hän
vain tuijotti eteenpäin, kuin hypnotisoituna. Voldemort
katsoi Haisulia pitkään, kunnes rykäisi: ”Koukku tuli tänne
kiillottamaan koukkunsa.” Koukku naurahti väkinäisesti ja
tunsi hikipisaroiden valuvan otsalle kaikkien tuijottaessa.
”Koukku, tässä on Minna Pinna ja Adele, Onnelin ja Annelin
vihamiehet, tai tarkemmin sanottuna Vaaksaheimojen. Minna
Pinna oli orpokodissa töissä, kunnon orjapiiskuri ja Adele
oli Onnelin ja Annelin taloudenhoitajana. Ja Haisulin
tiedätkin”, Voldemort sanoi. Minna Pinna, Adele ja Haisuli
vetäisivät ”aseet” esiin ja kiillotus alkoi ja keskustelut
siinä samassa. ”Luin muuten juuri uusimman Harry Potterin”,
Minna Pinna sanoi. ”Voldemort, sinua ei kyllä paljon
mainittu”, hän jatkoi. ”Joo, se samperin Harry oli koko ajan
pääosassa, varasti koko kirjan”, Voldemort tokaisi
narskutellen hampaitaan. Minna Pinna ja Adele näyttivät
mietteliäiltä ja sanoivat samaan aikaan: ”Niin ja Onneli ja
Anneli tekivät meistä pellejä koko Suomen edessä”. Haisuli
nyökkäsi silmät säihkyen ja sanoi: ”Ja mä olen ihastunu
Pikku Myyhyn”. Haisuli punastui. Koko joukko käänsi
katseensa Haisuliin ja sanoi silmät vihaa leimuten:” Meidän
on tuhottava heidät, Pikku Myy mukaan lukien”. Haisuli sanoi
innostuneena:” Joo, mutta Pikku Myytä ei saa tuhota, minä
menen sen kanssa isona naimisiin!” Koko joukko repesi
nauruun. He kerääntyivät pienen pyöreän pöydän ympärille, ja
rupesivat suunnittelemaan väijytystä.
Samaan aikaan toisaalla Onneli ja Anneli leikkivät
kotoisassa kodissaan. Isosta nukketalosta oli heille paljon
hyötyä, koska heillä oli usein vieraita. Juuri tällä
hetkellä Pikku Myy oli pistäytynyt käymään. Leikkihuoneesta
kuului himmeää kikatusta. Yhtäkkiä he kuulivat hirveää
räminää katolta. Rimpuileva hahmo ilmestyi kuin salama
kirkkaalta taivaalta ja lautoja tippui hiljalleen katosta.
Hetken kuului yskintää ja jopa Vaaksaheimot tulivat ulos
nukketalostaan. Rimpuileva hahmo rupesi näyttämään jo
selkeältä pojalta pölyn seasta. ”Samperi sentään!” nuori
silmälasipäinen poika kirosi itsekseen. Pikku Myy ei ollut
ilmeisesti kuullut melua ollenkaan ja tuli nyt rempseästi
kikatellen kysymään Onnelilta ja Annelilta: ”Mihin te oikein
jäitte, meiltähän jäi leikki kesken!”.
Vasta sitten hän huomasi pojan ja piilotti nuken selän
taakse. ”Herran tuuteli sentään! Tuohan on Muumilaaksossa
suosittu Harri Potteri!” Sitten hän jatkoi nolona naama
punoittaen: ”Minä en muuten äsken leikkinyt nukeilla, tämä
on vain... nukke”. ”Keitäs te olette?” Harry kysyi pyyhkien
pölyä vaatteistaan. Kaikki muut, paitsi Pikku Myy
esittelivät itsensä, Myy vain punasteli nurkassa. ”Kulta
pieni, oletko kunnossa?” Rouva Vaaksaheimo kysyi
herttaisella äänellään Harrylta. ”Ei tässä mitään käynyt,
luuta vain lähti altani matkalla Kotikoloon”, Harry vastasi
tutkien katon vaurioita. Hän kaivoi takistaan sauvan esiin,
lausui ihmeellisen loitsun ja samassa kaikki laudat lensivät
takaisin kattoon, ja huone näytti kuin uudelta. Rouva
Vaaksaheimo sanoi huolehtivaisella äänensävyllä: ”Tuolla
ulkona on kamala tuuli, ehkä on parempi, että kaikki jäävät
tänne yön yli. Minä laitan teetä.” Kaikki yhtyivät tähän
ajatukseen ja ilta kului Onnelin, Annelin ja Pikku Myyn
nukketeatterissa.
Pian ilta vaihtuikin yöhön. Keskellä yötä tuuli paheni ja
ikkunat vinkuivat paineesta. Kukaan ei saanut loppujen
lopuksi unta ja kaikki menivät takan ääreen lämmittelemään.
Mutta sitten tapahtui jotain outoa: keittiön ikkunasta
kuului lätsähdys. Harry juoksi taikasauva suojanaan
katsomaan, mitä oli tapahtunut. Näky oli ihmeellinen. Nuori
lehtiin pukeutunut punertavahiuksinen poika tuijotti naama
littaantuneena ikkunaan Harrya ihmeissään ja omituinen
valopiste syöksähteli ympäriinsä pojan ympärillä. Harry
avasi hätääntyneenä ikkunan ja poika tipahti keittiön
pöydälle. Poika nousi heti ylös ja katsoi häpeissään
ympärilleen. Onneli ja Anneli juoksivat Vaaksaheimot
sylissään keittiöön ja meinasivat tiputtaa Vaaksaheimot
nähdessään rikkinäisen ikkunan ja pojan. ”Voi sentään!
Oletko kunnossa?” Onneli kysyi hämmentyneenä pikemminkin
kaikesta sotkusta kuin siitä, mitä pojalle oli käynyt. Poika
hymyili ujosti ja vastasi:” Olemmehan me. Minä olen Peter
Pan ja tämä valopiste on paras ystäväni Helinä-keiju.” Hän
kohotti ryhtiään ja laittoi ylpeänä kädet vyötärölleen.
”Hauska tutustua Peter Pan ja Helinä-keiju. Ja tervetuloa
tänne”, Vaaksanheimot sanoivat kuorossa. Helinä laittoi
kädet puuskaan, käänsi selkänsä muille ja rupesi kitisemään
Peterille. ”Älähän nyt kiukuttele Helinä. Käyttäydy hyvin,
mehän olemme täällä vieraina!”, Peter Pan sihisi.
Ilta jatkui samaan malliin, ja Helinä ja Pikku Myy
ystävystyivät saman luonteensa takia. Peter Pan sekä Harry
kilpailivat Mikä-Mikä-maasta ja Tylypahkasta, kunnes Peter
muisti asiansa täällä: ”Ai niin tulin tänne pelastamaan
teidät”. Harry naurahti pudistellen päätään, mutta Onneli ja
Anneli kysyivät huolissaan: ”Miksi sinun pitäisi pelastaa
meidät?”. Peter Pan katsoi muihin pitkään ja sanoi sitten:
”Luulin, että tiesitte jo Kapteeni Koukun ja hänen
kumppaneidensa suunnitelmista. Hehän aikovat...” ”Siitä ne
unet siis johtuivatkin. He aikovat tehdä pahaa. Jotain
todella pahaa”, Harry Potter keskeytti. Siinä samassa Pikku
Myy juoksi leikkihuoneesta pelästyneen näköisenä ja sai
juuri ja juuri henkäistyksi:” Vaaksanheimot…he ovat poissa
ja Helinä myös…koko nukketalo lähti lentoon!”. Sitten Pikku
Myy henkäisi syvään ja kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä:
” Ja minun suklaa-pa-pa-tukka-ni-ni oli siellä!!” Kaikki
katsoivat toisiinsa hyvin huolestuneina, ja Pikku Myy
lisäsi: ”Ja minä olin vasta syönyt siitä puolet.” Harry
Potter mietti hetken kunnes hän tokaisi viisaana: ”Tämähän
on selvä juoni! Nyt meiltä on kaikilta kadonnut jotain.”
Onneli ja Anneli kirkaisivat yhteen ääneen. Ja jopa Pikku
Myy näytti pelokkaalta. ”Lähdetään lentoon!”, Peter Pan
sanoi. ”Ei me osata lentää!”, sanoivat kaikki muut paitsi
Harry. Hän sanoi: ”No, minä ainakin osaan lentää”. Harry
mietti hetken sanojaan ja sanoi alakuloisena: ”Ai mutta
niin, Tulisalamani vietiin…hmm…HEI! Minullahan on
hormipulveria taskussani! Mehän voimme matkustaa sillä
tavalla!” Ja niin kaikki kokoontuivat takan ääreen ja
matkustaminen alkoi, kaikkine pyörimisineen. Pian he
löysivätkin itsensä Iskunkiertokujalta. Onneli ja Anneli
kulkivat koko matkan käsikynkässä, pelosta valkoisina. Harry
kävi nopeasti jossain kaupassa ja tuli takaisin kädet täynnä
kaapuja. ”Pukeutukaa näihin kaapuihin, ettei Voldemort
huomaa mitään”, Harry sanoi hiljaa.
Juuri, kun he olivat saamassa kaapuja päälleen, kuului
hirveä meteli Peter Panin takaa. Kapteeni Koukku ja
Voldemort, Haisuli, Adele ja Minna Pinna irvistivät ja
heiluttelivat varastamiaan tavaroitaan käsissään. ”Saatte
tavarat takaisin, jos teette tapahtuneesta tarinan.
Haluamme, että kerrankin jossain tarinassa pahikset
voittaisivat”, Voldemort sanoi irvistäen. Hyvikset
suostuivat ehtoon ja lupasivat kirjoittaa tapahtuneesta
tarinan, jonka pahikset voittavat. Hyvikset saivat tavaransa
takaisin, ja kaikki lähtivät yhdessä kermakaljalle.
Loppu hyvin, kaikki hyvin!
|
|
|
