Tapani Bagge Lohjan sinuhelaisten vieraana
Netta Koskela ja Niia Kiiskinen, 9. lk.
Anttilan koulu, Lohja

Lohjan sinuhelaiset saivat vieraakseen kirjailija Tapani Baggen. Kohtauspaikkana oli kaunis, vanha Kässän talo Lohjan Virkkalassa.

 

 
2/2005

Netlibris toimii
 

Virkkalan Kässän talon suuri sali on täynnä kirjallisuuspiiri Sinuhen oppilaita. Joukko Anttilan koululaisia saapuu vielä myöhässä, mutta ystävällinen kirjailijavieraamme Tapani Bagge ei siitä häiriinny, vaan toivottaa loputkin tervetulleiksi ja jatkaa juttuaan.

Bagge kertoo kirjoittaneensa paljon jo nuorena. Myöhemmin harrastuksesta tulikin ammatti. Bagge mainitsee kirjailijan uran olleen toiveammattinsa jo pienestä pitäen.

Tapani Bagge kirjoittaa sekä aikuisille että lapsille. Lisäksi hän on kääntänyt englanninkielisiä teoksia suomeksi ja käsikirjoittanut TV-sarjoja.

Nuorten keskuudessa suosituimpia Baggen kirjoja ovat Otto-sarjan osat, joista kaksi ensimmäistä osaa julkaistaan pian Tsekissä. Lisäksi suosiota ovat saavuttaneet "Pikkuveli" sekä "Suden hetki".

Aikuisille Bagge on kirjoittanut dekkareita, joista Puhaltaja julkaistaan Yhdysvalloissa englanniksi. Tämä on hyvä saavutus, sillä aiemmin Yhdysvalloissa on julkaistu vain yhden suomalaisen dekkari.

 

 


Anttilan koulun sinuhelaisia
tulossa kuuntelemaan Tapani Baggea.


Tapani Bagge kertoo kirjailijan työstä

 

Baggen käännöksiä ovat mm. kaksi Star Wars –sarjan osaa, yksi Mystery Club –sarjan osa sekä 10 Animorphs-sarjan osaa. Niiden kääntämisen lopettamista Bagge kommentoi näin: ”Pikku hiljaa alkoi tuntua siltä, että sama tarina toistui koko ajan. se oli vähän kyllästyttävää, vaikka kyllä siellä jotain hauskaa välillä olikin.”

Baggen käsikirjoittamia TV-sarjoja ovat sketsisarja "Palikkatestejä", 10-osainen Palomies-sarja sekä tänä vuonna ilmestyvät "Enon varjo" sekä "Postimiehen varjo".

Kaiken tämän lisäksi Bagge on tehnyt radioon dekkarinovellit "Aina murha kotiolot voittaa" sekä itsestään ja veljestään kertovan "Kovan onnen viikko".

Bagge vastaa kysymyksiimme:

Kuinka kauan yhden kirjan kirjoittamiseen kuluu aikaa?

- Vähintään vuosi, riippuen siitä, kuinka paljon täytyy tehdä taustatyötä ja kuinka pitkä kirjasta tulee.

Miten sitten on mahdollista, että kirjailijat saattavat julkaista monta kirjaa vuodessa?

- Useimmiten meillä on samaan aikaan monia kirjoja työn alla. Joskus myös julkaistaan kirjoja, jotka ovat saattaneet odottaa aikaansa pöytälaatikossa.

Onko niin, että yöllä on helpompi kirjoittaa kuin päivällä?

- No kyllähän se vähän niin on, että parhaat ideat tulevat yöaikaan.

Saatko aiheita kirjoihin omasta elämästäsi?

- Kyllä aiheita, mutta en siirrä niitä kirjoihin suoraan, vaan muokkaan niitä ensin.

Kirjoitatko myös joihinkin lehtiin?

- Kyllä, Muumi-lehteen. Olen myös kirjoittanut Jerry Cottoniin.

Miksi kirjassasi "Pikkuveli" on niin paljon yhtäläisyyksiä elokuvan "Pahat pojat" kanssa?

- Kyseessähän on sama porukka. Minä vain kirjoitin kirjan ennen elokuva tuloa, joten matkimisesta ei ainakaan voi syyttää.

Saako kirjailija itse valita kirjan kannen?

- Kansikuvaan sananvalta on aika pieni. Joitakin hassuja sattumuksia onkin sattunut, erään kirjan päähenkilöllä piti olla silmälasit, mutta kannessapa ei ollut.

Mitä neuvoja annat kirjailijaksi haluaville?

- No, kannattaa lukea paljon ja kirjoittaa myös.
 

Paluu Netlibris toimii -sivulle
Paluu etusivulle

Netlibris