| |
Pidän kirjoittamisesta, vain jos aihe annetaan ”avaimet
käteen” –periaatteella, tai jos saan itse valita aiheen.
Kirjoitan, jos ylipäänsä kirjoitan, yleensä vain iltaisin
sen jälkeen kun olen lukenut jonkun toisen kirjoittamaa
kirjaa. Saan siitä ideoita. En toki matki tietoisesti, mutta
tiettyjä yksityiskohtia voin lainata jonkun muun
kirjoittamasta kirjasta. Ideoita ja inspiraatioita saan
arkipäivän tapahtumista, televisio –ohjelmista, ja (niin
kuin juuri mainitsin) muiden kirjoittamista kertomuksista.
Kirjoittajaesikuviani ovat mm. Arthur Conan Doyle, joka on
kirjoittanut esim. Sherlock Holmes tarinat, Agatha Christie,
joka taas on tuttu Hercule Poirotista ja neiti Marplesta.
Otan heiltä pieniä yksityiskohtia, esim. murhatavan tai
-paikan. Tai sitten lainaan sivuhenkilöiden nimiä, mutta en
missään nimessä päähenkilöiden. Se olisi liian ilmeistä,
mitäs jos joku tunnistaisi jonkun nimen. Jos kirjasta tulisi
kuuluisa, joku voisi nostaa syytteen
tekijänoikeusrikoksesta.
Vaikutteita otan myös rikosdokumenttikirjoista tai
TV-ohjelmista. Yksi hyvä esimerkki on Rikostarinoita
Suomesta. Olen kirjoittanut aineen, jossa oli aiheena
jännityskertomus, ja siinä oli todellisena pohjana eräs
tapaus, joka tapahtui siinä noin -92 –luvulla.
En pidä siitä, jos tarinan pituudessa on pituusraja. Se
menee joka tapauksessa yli rajan ja opettaja ei suutu, mutta
ei hän kuitenkaan pidä siitä. Joskus illalla kun huomaan,
että ”oho, huomiseksihan pitäisi kirjoittaa aine”. Silloin
yleensä hätäännyn, koska en ole vielä edes puolessavälissä.
Sitten otan kylmänrauhallisen asenteen ja menen keittämään
teetä. Kun olen tuonut työpöydälleni ison kupin Earl Greyta,
otan repustani vihon, jonka kannessa lukee, ”aineita”, ja
eteeni teekupin viereen asetan kumin ja teroittimien ja
aloitan kaamean tuskallisen kirjoittamisen. Ja vaikka
sanonkin, että se olisi tuskallista, minä tavallaan nautin
siitä hikisestä kiireestä, joka valtaa mielen ja oikean
käteni, jolla kirjoitan. Minä en tiedosta ympärilläni
tapahtuvaa hälinää tai muita ääniä. En keittiöstä kuuluvaa
astioiden kilahtelua, en mitään. Minä vain kirjoitan ja
kirjoitan. Kirjoitan tuntikausia, ja keskiyöllä huomaan,
että ”saamari, vihko loppui kesken!”. En välitä siitä, ja
yritän saada tarinan päätökseen aivan viimeiselle
pahvitakakannelle asti. Huokaan helpotuksesta, ja lasken
kuinka monta sivua olin kirjoittanut. ”Ohoh” huudahdan
ääneen, ”neljäkymmentäkuusi sivua!” . Katselen hetken
teekuppia, josta olin hörppinyt satunnaisia hörppäyksiä ja
todennut aina, että tee on liian kuumaa. Juon loputkin jo
kylmästä teestäni, ja painun pehkuihini venytellen kipeää
kättäni, kasvoillani tyytyväinen hymy. ”Minä tein sen”,
totean itselleni, ja nukahdan.
Mikael Lehdes, 6B
Minä pidän kirjoittamisesta, koska se on hauskaa.
Kirjoittamisessa saa käyttää mielikuvitusta. Minä haluan
tulla kirjailijaksi. Jos joku lukee tarinan ääneen niin
siitä oppii asioita. Pidän myös lorujen ja runojen
kirjoittamisesta. Pidän omista tarinoistani.
Jasmine Nystedt, 3C
Pidän kirjoittamisesta, koska haluaisin kirjailijaksi. Pidän
tarinoiden kirjoittamisesta, koska siinä saa käyttää paljon
mielikuvitusta. Pidän myös runojen kirjoittamisesta. Tykkään
kirjoittaa tarinaa myös omista tapahtumistani. Tykkään lukea
tarinani ääneen.
Malika Saddok, 3C
Pidän kirjoittamisesta, koska se on kivaa. Kirjoittaminen on
helppoa. Tarinoiden teko on kivaa kun saa itse päättää, mitä
siinä tapahtuu.
Mia Äyhynmäki, 3C
|
|
|
