Ajatuksia Saga-tapahtumasta
Sirja-Maria Salo 7. lk.
Lintumetsän koulu
Espoo

Joulukuussa 2004 kävivät kaikki netlibrisläiset Espoosta tutustumassa Saga-elämystilaan. Mekin Lintumetsän koulun sinuhelaiset osallistuimme tähän mielenkiintoiseen tapahtumaan.

 

 
2/2005

Netlibris toimii
 

Saga-tapahtuma oli mielestäni ihan mukava. Oli mielenkiintoista kuulla vähän, miten Saga-kirja on kirjoitettu. Myös kirjoittaminen oli ihan mukavaa; aiheet olivat sopivan monipuolisia ja sali, joka oli lavastettu Saga-kirjan tapahtumapaikaksi Islanniksi, oli hieno ja inspiroiva. Myös äänitehosteet vaikuttivat tunnelmaan, samoin kuin myös salissa oleva ”sumu”, vaikka siihen kestikin vähän aikaa tottua, mutta nekin inspiroivat.

Aikaa kirjoittamiseen oli tosin mielestäni liian vähän, en ehtinyt saada tarinaani salissa loppuun. Onneksi sitä sai jatkaa vielä vähän aikaa sitten, kun palasimme takaisin toiseen saliin.

Aika ainutlaatuinen kokemus, minä en ainakaan ole aiemmin ollut missään vastaavassa. Hienoa, että meille järjestetään tämmöisiä.

 

 

Paluu Netlibris toimii -sivulle
Paluu etusivulle

Netlibris