|
Merja on piirtänyt aivan pienestä asti ja se näkyy myös
hänen töissään. Hän kertoo piirtäneensä kaikki ne kuvat,
joita Internetissä on Hämeenlinnan kirjaston verkkosivuilla.
Ensin kuvat piirretään käsin, jonka jälkeen niitä muokataan
tietokoneen ja siirretään Internetiin.
- Yhden kuvan piirtäminen kestää yhden kokonaisen työpäivän.
Piirtäminen on erittäin hauskaa mutta myös todella tarkkaa
esimerkiksi kun piirretään eläintä, pitää piirtää
karvakarvalta, Merja sanoo.
Kirjaston sivuilla seikkailee Rokki-Rotta, koska kirjastolle
vuosia sitten ostettiin Rotta-hahmo, jota Merja Tiitta on
muokannut monta kertaa vuosien varrella. Siellä seikkailee
erilaisia Rottia, niitä on aina muokattu aiheen mukaan,
esimerkiksi Historia-Rotta, Hali-Rotat ja kaikkein yleisin
on itse Rokki-Rotta, joka sijaitsee nuorten pakissa.
- Ideoita Rotan tekemisistä syntyy ihan yhtäkkiä noin vain
mitään miettimättä, toteaa Merja iloisesti.
- Sivut on suunnattu kaikenikäisille. On erikseen
lastensivut alle 10-vuotiaille, joilla seikkailee
Riimi-Rotta ja nuortensivut 10-17 -vuotiaille ja siellä
seikkailee Rokki-Rotta, Merja Tiitta sanoo hymyillen.
Sivuilla pääsee pelaamaan pelejä, arvostelemaan kirjoja ja
sieltä saa myös apua kaikkiin esitelmien ja kirjoituksien
tekemiseen. Merja Tiitan mielestä ehdottomasti mukavampaa on
piirtää kuin olla kirjastovirkailija!
Hämeenlinnan kirjaston sivut ovat osoitteessa
http://www.htk.fi/kirjasto/
|