Maaliskuussa kirjasto uudistettiin ja siksi se oli kiinni koko
kuukauden. Kaikki uudet ja vanhat kirjat viivakoodattiin ja nyt kirjastossa on
uusi tapa lainata kirjoja. Siellä lainataan niitä nyt samaan tapaan kuin isoissa
kaupunginkirjastoissa. Jokaiseen luokkaan on kopioitu kaikkien kirjastokortit,
ettei tarvitsisi kantaa aina omaa korttia koulussa. Kirjat on tehokkaasti
laitettu, koska kaikki on järjestetty aakkosten ja eri aihealueiden mukaan. Ja
esim. fantasiakirjallisuudelle on oma kaappi ja hylly mistä löytää sen aihealueen
kirjat.
Kirjastossa on myös kaksi tietokonetta, jotka on ns.pienessä kopissa. Toisella
koneella lainataan kaikki kirjat ja toisella voi vaikka hakea tietoa netistä. Ennen
kirjastossa lainaussysteemi oli vain sellainen, että kirjoitettiin vihkoon nimi,
luokka, mikä kirja ja lainaus- ja palautuspäivä. Tapa ei ollut kovin tehokas,
koska monet jättivät kirjoittamatta vihkoon.
Eli tällainen se meidän kirjasto on.
|