Koulukirjaston avajaisia vietettiin Kirjan ja ruusun päivän merkeissä
Eija Arvola, tutor
Kitisenrannan koulu, Sodankylä


Vappuaattona vietettiin Kitisenrannan koulussa perinteistä Kirjan ja ruusun päivää. Tänä vuonna juhlittiin samalla uutta koulukirjastoa.

 

 
3/2003

Parrasvaloissa
 


Päivän aikana tapahtui paljon. Uudistetussa kirjastohuoneessa sukellettiin satujen maailmaan kun yläkoululaisista koottu Sinuhe-ryhmä luki koulun pienimmille oppilaille satuja. Hieman isommat koululaiset puolestaan runosuunnistivat ympäri koulua sijoitetuilla rasteilla lukien erilaisia runoja ja tehden niihin liittyviä tehtäviä. Yläkoululaiset kilpailivat faktaformularallissa ja tunnelma oli suorastaan kiihkeä kun jokainen joukkue yritti löytää internetistä nopeimmin vastauksen erilaisiin kysymyksiin. Tiedätkös muuten milloin Rovaniemen ja Sodankylän välille on rakennettu maantie tai milloin järjestetään Argentiinassa presidentin vaalit?

Päivä päättyi ruusun ja kirjan –juhlaan, jossa tavan mukaan naisopettajat antoivat miesopettajille kirjoja ja naiset puolestaan saivat ruusuja. Juhlassa julkistettiin myös kirjastohuoneiden uudet nimet, joista aikaisemmin keväällä oli pidetty nimikilpailu ja äänestys. Tietopuoliseen kirjastohuoneeseen oli Lauri Mähönen keksinyt osuvan nimen, Älynväläys. Salla Strand puolestaan oli keksinyt nimen Aarremaailma ja tämäkin nimi kuvaa hyvin toista kirjastohuonetta, joka sisältää kaunokirjallisuutta.

Koulukirjaston avajaistapahtumat jatkuvat lauantaina 3.5. kun kirjastoon on järjestetty avoimet ovet. Silloin on mahdollisuus tutustua koulukirjastoon ja nähdä alakoululaisten valmistelema Nalle Puh- näytelmä. Esitystä on harjoiteltu koko kevät ja se onkin varsin veikeä näytelmä. Pääsylippuna on aiheen mukaisesti joko hyväkuntoinen kirja omasta hyllystä tai uusi kirja.


 

Tietokirjat ovat omana osastonaan.
Aarremaailma, keskipöydällä vanhemmilta saatuja lahjoituskirjoja
Koulukirjaston avajaisten taustalla on koko lukuvuoden kestänyt työ, jossa laajennettiin entinen pieni kirjastohuone toiseen ATK-luokkaan. Näin saatiin lisää viihtyisämmät ja tilavammat tilat sekä tiedonhakutyöskentelyyn että lukemiseen. Suunnitelmien taustalla oli ajatus, että kirjastosta tulisi koulun sydän, jossa pidetään oppitunteja ja työskennellään, mutta myös vietetään vapaahetkiä. Tavoitteena oli, että kirjastoa voitaisiin pitää avoinna oppilaille, jotta nämä voisivat lainata sieltä kirjoja, viettää välitunteja tai jäädä koulun jälkeen lukemaan lehtiä, kirjoja tai käyttämään tietokoneita.

Toiveet ovatkin kevään aikana toteutuneet kun kirjastossa on ollut henkilö, joka on pitänyt kirjastoa auki. Oppilaat ovat todella ottaneet kirjaston omakseen ja päivän aikana siellä käy melkoinen vilske. Kirjasto on osoittautunut suosituksi paikaksi välituntien viettoon ja kevään aikana siellä on nähty ahkeria oppilaita vielä koulun jälkeenkin valmistelemassa eri oppiaineista saamiaan tehtäviä. Kirjastosta vastaavan opettajan ja kaikkien työhön osallistuneiden unelma on täyttynyt – koulukirjasto on täynnä elämää.

 

Paluu Parrasvaloihin
Paluu etusivulle

Netlibris