Markku Karpion haastattelu
Jenni Arteli, 5.lk.
Soukan koulu, Espoo

Jenni Arteli Soukan koulun matildalaisista pääsi haastattelemaan kirjailija Markku Karpiota.
 
3/2003

Parrasvaloissa
 

Tapasimme Markun kanssa kirjailijatalon, Villa Kiven pihapiirissä tiistaina 20.5 n klo. 11.00 aikoihin. Siitä lähdinne Markun työhuoneelle aivan rannassa sijaitsevalle pienelle "mökille". Siellä sijaitsi siis Markun pieni ja rauhaisa työhuone.

Ensimmäisen kirjansa Markku kirjoitti 33-vuotiaana. Hän kertoi käyttäneensä sen tekoon 33 vuotta ja 6kk, joka tarkoitti, että hän oli ensin elänyt tavallisesti elämäänsä ja vasta sitten ne 6kk kirjoittanut ensimmäistä kirjaansa nimeltä Otsalamppu. Kirja liittyi vahvasti Markun lapsuuden harrastukseen,
suunnistukseen.

Markku oli lapsena hyvin varoittava esimerkki. Hän ei lukenut juurikaan mitään. Lukeminen rupesi vasta kiinnostamaan kunnolla n. 25vuotiaana. Markku toimi silloin lastentarhanopettajana Lauttasaaressa. Sitä ennen hän oli toiminut mm. autonkuljettajan, metsätyöläisen, postimiehen, ja teatteriapulaisen työssä. Monia ammatteja oli siis kokeiltu! 

Nuorena Markku oli kiinnostunut paljon urheilusta. Hän harrasti jalkapalloa ja suunnistusta. Suunnistus on iän myötä jäänyt vähemmälle, mutta jalkapalloa hän nykyisin pelaa paljonkin. "Meillä kirjailijoilla on oma jengi. Sen nimi on FC kynä" Markku kertoo. "Siihen kuuluu kyllä muitakin kuin kirjailijoita", hän vielä lisää. Nykyään Markun vapaa- aikaan kuuluu myös lenkkeily ja muu urheilu.

Ensimmäistä kirjaa kirjoittaessaan Markku oli niin innoissaan, että istui koneen ääressä melkein joka päivä, mutta nyt innostus on jäänyt vähemmälle. "Ei se into kuitenkaan sammunut ole, en tarkoita sitä" Markku sanoo välttyäkseen väärinkäsityksiltä.

Markku on kirjoittanut yhteensä 5 kirjaa. Yhden kirjan, Reppu selkään ja retkelle hän on kirjoittanut Anne Petäisen kanssa, mutta muut yksin. Tätä Reppu selkään ja retkelle -kirjaa on kirjoitettu 2kk ja se on myynyt eniten. Tämän kirjan Markku myös lahjoitti minulle nimikirjoituksen kera. Markkua kiinnostaa erityisesti lastenkirjat, suosikkikirjailijaksi hän osasi mainita ainakin Roal Dahl:n, joka on kirjoittanut mm. kirjan Matilda.

Tämän haastattelu- tuokion päätteeksi Markku lupasi näyttää minulle vielä kirjailijantaloa, Villa Kiveä vähän sisältä päin. Katsottiin myös "asuntotaulusta" ketkä kirjailijat siellä tällä hetkellä asuivat. Vilkaistiin myös alhaalla sijaitsevaa salia, jossa pidetään tavallisesti kaikki juhlat ja muut tapahtumat.

Markku suosittelee kirjojaan kaiken ikäisille ka kokoisille. "Jos tulee kysyttävää, voit lähettää sähköpostia vaikka osoitteeseen karpio@kaapeli.fi" Markku sanoo innostuneena kaikenlaisesta palautteesta.

 

 

 


Paluu Parrasvaloihin
Paluu etusivulle

Netlibris