Kerstin Johansson i Backe: Näkymätön Elina 
Annika ja Sallamaaria 6. lk.
Kitisenrannan koulu, Sodankylä

Näkymätön Elina puhuttelee jälleen lukijoitaan.

 

 
3/2003

Tarjottimella
 


Näkymätön Elina oli hyvin mielenkiintoinen kirja. 
Siinä kerrottiin tytöstä, jolta oli kuollut isä. Elinalle isä oli ollut hyvin läheinen. Elina uskoi isän hengen elävän suolla. Tyttö käy suolla, jossa hänet tunnetaan nimellä: Solveig. Siellä hän tapaa isänsä, jolle hän voi kertoa kaiken, ja ainoat ystävänsä: Hieno-Keijun, Kukka-Koivun ja Taika-Feerin. Koulussa menee kurjasti, sillä opettaja kohtelee häntä kaltoin. Lopuksi jopa niin kuin Elinaa ei olisikaan. Mutta sitten kouluun tulee uusi opettaja, ja Elinan elämä muuttuu… 

Meidän mielestämme kirja oli hyvä, koska se sai ajattelemaan asioita toisten kannalta ja kuinka tärkeitä omat vanhempamme ovat. Se sai meidät tuntemaan vihaa opettaja Tora Holmia kohtaan. Syynä oli se, miten hän kohteli Elinaa, ja paheksui hänen suomalaisuuttaan. 

Elina oli köyhästä perheestä, jolla ei ollut varaa kaikkeen mitä olisi tarvittu, joten opettajalla ei olisi ollut oikeutta nälviä. Tämä oli yksi kommenteistamme kirjan jälkeen. On väärin kohdella samanarvoisia ihmisiä eriarvoisina! 
Mutta kirja oli todella kaunis. Kansi oli tehty hyvin ja se veti lukijan mielenkiinnon puoleensa. Kansi kuvaa hyvin kirjaa, tyttö istumassa yksin suolla. 

   

Paluu Tarjottimelle
Paluu etusivulle

Netlibris