Juuso Lakela:
Elokuva alkaa, kun Mosku, Aleksi Hihnavaara, on vielä
pieni poika ja hän lähtee isänsä kanssa metsälle.
Moskusta tulee poromies. Mosku-elokuva on fiktiivinen kuvaus
Moskusta. Se on seikkailuelokuva, vaikka suuri osa elokuvan
henkilöistä on todellisia.
Mielestäni elokuva on huono, koska siinä ei ole niin yhtenäistä
juonta, kuin tällainen elokuva tarvitsisi, koska elokuvassa
on niin selvä päähenkilö. Kai Lehtisen (Mosku) näyttelijäsuoritus
on hyvä. Elokuvan poronhoitokohtaukset on tehty hyvin,
koska niissä tehdään oikeita töitä oikealla
tavalla.
Elokuvassa käytetyt amatöörinäyttelijät suoriutuvat
hyvin, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Elokuvan
tunnelma on synkkä koko ajan. Elokuvan ihmiset ovat
yleisesti ottaen vähäpuheisia ja ujoja. Elokuva on mielestäni
liian pitkä, koska elokuvassa on kuvattu liikaa maisemia ja
tällä tavalla köyhdytetty juonta. Elokuvan juonessa on
mielestäni liian vähän tapahtumia. Juoni on pitkäveteinen
ja kömpelö, koska elokuvan tapahtumilla on vain hatara
yhteys toisiinsa ja joskus sellaista yhteyttä ei ole
lainkaan.
Lapin luonnossahan on tiettyä ihanuutta, mutta sitä on
korostettu liikaa ja sillä yritetään kannatella koko
elokuvaa. Mielestäni elokuva on jokseenkin onnistunut
kuvaus 1900-luvun alun lappilaisesta elämäntavasta,
poromiesten ja kolttien välisestä suhteesta ja
pororosvoista ja korpilaista.
Lue seuraava arvio
|