|
|
|
|
Minä lukijana
Ilppo Piiroinen, 7. lk.
Eskolanmäen koulu, Kouvola
Minä olen Ilppo Piiroinen ja luen mielelläni paljon. Olen
lukenut iltaisin siitä asti, kun opin lukemaan.
Lempikirjani oli pienenä Kiljusten perhe. Nykyisin luen
yleensä illalla omassa huoneessani sekä silloin, kun ei
ole muuta tekemistä.
|
|
3/2003
Verkkoon jäänyttä |
| |
Syksyllä luin Tarzaneita ja Harry Potter-sarjaa, josta paras on mielestäni Harry Potter ja Azkabanin vanki. Silloin tuli luettua monta sataa sivua viikossa. Tämän vuoden aikana olen lukenut jo monia kirjoja, esimerkiksi Animorphs-sarjaa ja
Replica-sarjaa, joita suosittelisin muillekin, sekä tytöille että pojille. Olen lukenut myös Pimeän pelin. Olen lukenut muitakin kirjoja, mutta luen niin paljon, etten muista kaikkia lukemiani kirjoja. Nyt keväällä olen lukenut hieman vähemmän kuin syksyllä, koska minulla ei ole riittänyt aikaa, kun on pitänyt lukea kokeisiin.
Lempikirjojani ovat fantasiaseikkailukirjat. Mielestäni kirja on hyvä, kun siinä on sopivasti fantasiaa, seikkailua ja tervettä huumoria. Kirja ei saa olla liian pitkäveteinen, ja siinä tapahtumien kulun pitäisi alkaa melko alussa. Nyt minulla on kesken kirja nimeltä Muutos, joka kuuluu
Animorphs-sarjaan. Parasta kirjoissa yleensä on se, kun eläytyy melkein kokonaan kirjaan, eikä malta millään lopettaa. Yleensä minulla on ”lukukausia”, eli luen kuukauden aikana monta kirjaa viikossa, mutta sitten seuraavan kuukauden aikana en lue yhtäkään kirjaa. Nopeimmillaan luen kirjan päivässä, hitaimmillaan minulla menee parisen viikkoa.
Joskus minä ihmettelen, miksi monet inhoavat lukemista, sillä en itse näe siinä mitään inhottavaa. Ehkä monet ovat lukeneet vain huonoja kirjoja, ja luulevat, että kaikki kirjat ovat huonoja. Heitä suosittelisin ihan ensimmäiseksi ottamaan uuden asenteen ja lukemaan jonkin hyvän kirjan, esim. jonkin Harry Potterin tai
Animorphsin.
|
|
|
|
|
Paluu Verkkoon jäänyttä -palstalle
Paluu etusivulle
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|