Runokilpailu Ymmerstassa
Linda Håkansson, Jenni Munukka
ja Oona Suomalainen, 5.lk
Ymmerstan koulu, Espoo

Rehtorimme Hannele Frantsi ehdotti meille matildalaisille, että pitäisimme vitriineissä erilaisia kirjallisuusnäyttelyitä. Ensiksi teimme näyttelyn kirjailijoista ja heidän kirjoistaan. Seuraavana oli vuorossa joulunäyttely. Kolmanneksi järjestimme runonäyttelyn koulumme oppilaille.
 
 
3/2004

Verkkoon jäänyttä
 

Esille laitoimme erilaisia runokirjoja ja runoja. Näyttelyn yhteydessä oli myös runokilpailu. Kilpailuun oli kuukausi aikaa kirjoittaa. Runokilpailuun sai kirjoittaa oman runon. Runoja tuli sekä tytöiltä että pojilta ja iloksemme kaiken ikäisiltä. Niitä oli yhteensä 42. Runokilpailun voitti 3.-luokkalainen Atte. Hän voitti tällä runolla:

Nappulakengät

Solmin nämä kengät nappulaiset,
ja pallon perään pinkaisen.
Antaa nämä kengät vauhdin mulle
ja oivan syötön sulle.
Vauhtia tätä ei mikään estä,
eikä puolustuskaan kaikkea kestä.
Kengillä nappulaisilla maalin teen
ja peli päättyy kahteen yhteen.
On riemu rajaton
ja reilu peli pelattu on.
Kengät nappulaiset
mun parhaat on.
 

 

Runokilpailu oli iso projekti ja teimme sitä jopa pari kuukautta. Valitsimme näyttelyyn muutamia runoja ja kirjoitimme ne puhtaaksi ja laitoimme ne näytteille. Olimme suunnitelleet kaiken etukäteen, mutta lopputuloksesta tuli mahtavampi kuin osasimme odottaakaan. Runot, jotka valitsimme näytteille olivat hyvin erilaisia, mutta aihe oli suunnilleen samanlainen. Oli rakkausrunoja, lasten runoja ja vanhoja runoja kuten Mistä on pienet tytöt tehty?

Nämä projektit ovat vaikuttaneet paljon meidän Matilda-toimintaamme. Olemme saaneet toimia koko Ymmerstan koulun kirjallisuusinnoittajina. Tämän myötä olemme myös oppineet arvostamaan eri kirjallisuuslajeja enemmän, esimerkiksi runoja.

Paluu Verkkoon jäänyttä -palstalle
Paluu etusivulle

 

Netlibris