|
|
|
|
Kirjavinkkauksen uudet ja tutut
menetelmät
Anne Hakanen
Matilda-tutor
Martin koulu, Turku |
|
3/2005
Pääkirjoitus
|
| |
Tunnetko henkilön? Hän tulee paikalle mukanaan vanha
matkalaukku, päässään sulkahattu tai pukeutuneena isoon
takkiin, jossa on paljon suuria taskuja. Laukustaan tai
taskuistaan hän poimii kirjoja.
Kirja on hänen kaverinsa, jonka hän esittelee sinulle. Hänen
päämääränsä on herättää lukuhalua ja saada aikaan oivallus
kirjan sopivuudesta juuri sinun käteesi. Hän kertoo kirjasta
vain juuri sen verran, että se alkaa kiinnostaa ja haluat
lukea sen itse.
Jos tunnistit kuvauksen, olet tavannut elävän Kirjavinkkarin.
Kirjavinkkarina voi toimia kirjaston täti, opettaja, kaveri
tai joku muu lukija. Vaikka ulkoiset tunnusmerkit ovat
hauskoja, ne eivät ole välttämättömiä, vaan kirjavinkkarin
tärkein työ on toimia välikätenä kirjan ja lukijan välillä.
Hän auttaa lukijoita huomaamaan miten monimuotoisia ja
merkityksellisiä lukuelämyksiä meidän ulottuvillamme on.
Lukutottumukset, sikäli mikäli niitä on, voivat olla usein
melko urautuneita ja ennakkoluuloisia.
Mahdollisuuksien mukaan vinkkaajalla on mukanaan useita
kappaleita käsittelemiään kirjoja, joita lukijalla on
mahdollisuus saada heti lainaksi. Vaihtoehtoisesti kirjoja
voi kysellä myöhemmin kirjastosta lainaksi.
Kirja voi löytyä muualtakin kuin kirjastosta: se voi olla
puiston penkillä, kahvilan pöydällä tai koulun
vaatenaulakossa odottamassa juuri sinua. – Silloin kyseessä
ei ole mikä tahansa kirja, vaan niin kutsuttu ”vapautettu
kirja”. Kirjan kannessa on tarroja, jotka kehottavat sinua
ottamaan kirjan mukaasi ja lukemaan sen. Voit itsekin
laittaan kirjan maailmalle eli ”vapauttaa” sen. Internetissä
toimii BookCrossing –niminen verkkosivusto, jonka kautta
lukijat voivat kierrättää lukemiaan kirjoja maailmalle,
seurata niiden liikkeitä ja vaihtaa ajatuksia muiden saman
kirjan lukeneiden ihmisten kanssa.
|
|

Espoolaisten Matilda-oppilaiden tekemiä kirjavinkkauskasseja |
|
www.bookcrossing.com on englanninkielinen sivusto ja aika
monimutkainen käyttää. Idea kirjan laittamisesta kiertoon ja
sen kulkeman matkan seuraamisesta on kuitenkin niin hauska
ja kiinnostava, että Paraisten kirjasto avasi omat sivunsa.
Jos liikut kesälomallasi Turunmaan saaristossa ja Paraisilla
päin, tarkkaile ympäristöä ja katso löytyykö mistään
yksinäistä kirjaa. Sivulta
www.parainen.fi/kirjasto/bookcrossing
löydät lisää tietoa.
Maailman voi ajatella olevan hieman parempi paikka vapaana
kiertävän kirjan ansiosta, vaikka kirjan kulkua ei
virallisesti rekisteröitäisikään. Ja vaikka et haluaisikaan
laittaa omaa rakasta kirjaasi kiertoon, voit jakaa tietoa ja
kertoa kaikille tutuille hyvästä kirjasta – voit olla
Kirjavinkkari.
Paluu etusivulle
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|