|
Kysyimme, miltä tuntuu olla näyttelijä. "Hauskalta. Se on
kiinnostanut minua jo monta vuotta, mutta se ei paljoa
normaalia elämää muuta, vaikka onkin näyttelijä", Inka
kertoo Pelikaanimiehen kuvauksista: "Elokuvan kuvaukset
aloitettiin noin kaksi vuotta sitten kesällä. Minulla oli,
jos oikein muistan, 17 kuvauspäivää. Kuvauksia oli melkein
joka päivä 2 - 7 tuntia. Seitsemän tuntia oli hirveän pitkä
aika, varsinkin jos ulkona satoi. Kuvaukset olivat
aikamoista odottelemista koko ajan. Kameroita jouduttiin
siirtämään riippuen kohtauksesta ja valaistuksesta myös."
Pelikaanimies-elokuva tekemiseen kesti kaiken kaikkiaan yli
kaksi vuotta, ja käsikirjoituksen tekemiseen meni muutama
vuosi. Myös lokkien piirtämiseen meni paljon aikaa. Inka
kävi 3 - 5 koekuvauksessa mutta ennen niitä hän näki
Helsingin Sanomissa ilmoituksen. Hän kirjoitti hakemuksen,
lähetti sen annettuun osoitteeseen, ja kohta häntä jo
pyydettiin koekuvauksiin. Yhteensä hakemuksia oli saapunut
noin 400 kappaletta.
"Mielestäni muut näyttelijät suhtautuivat minuun hyvin. Oli
jännää nähdä kuuluisia näyttelijöitä, varsinkin, kun sai
jutella muiden näyttelijöiden kanssa ja tutustua heihin
paremmin."
"Jatkatko isompana näyttelemistä?" kysyimme. "Saa nähdä
jatkanko. En vielä toistaiseksi ole pyrkinyt mihinkään!
Haluaisin kyllä jatkaa samaa rataa."
Inkan tuttavat olivat samaa aikaa iloisia ja kateellisia.
Jotkut vanhemmat ja nuoret sanovat "Pelikaanimiestä"
surkeaksi elokuvaksi, mutta sehän on vain lasten elokuva.
"Mikä kohtaus oli vaikein näytellä?" halusimme tietää, ja
Inka vastasi: "Varmaan aika moni kohtaus, missä oli paljon
vuorosanoja, koska niitä oli hankala muistaa. Minulle jäi
mieleen eräs kohtaus, joka sitten myöhemmin leikattiin pois.
En tiedä miksi."
Inka arvioi omaa näyttelemistään: "Nooh, katsellessani
elokuvaa... miten sen nyt sanoisi... onhan se tietenkin aika
outoa nähdä itsensä elokuvassa ja miettiä, että osaako
näytellä ja onko ihan surkea. Muut saattavat ajatella
toisin, mutta näyttelen ehkä ihan hyvin. Monia kohtauksia
olisi voitu ottaa uusiksi, koska ne mielestäni
epäonnistuivat.
Ja lopuksi: "Mitä vinkkejä voisit antaa näyttelijäksi
haluavalle?"
"Tuota noin... Annan sen ainakin vinkiksi, että kannattaa
olla oma itsensä. Ei siis kannata näyttää muille, mikä ei
oikeasti ole."
Inka Nuorgam lähettää terveisiä kaikille!
|