Kari Levola: Tahdon
Kari 8.lk.
Eskolanmäen koulu
Kouvola
 

 

 
4/2004

Tarjottimella
 


Mari on vauhdikas ja puhelias tyttö, joka on lukion toisella luokalla. Hänellä on siilitukka. Hän seurusteli Maken kanssa, mutta ei oikein pitänyt siitä. Ainakaan Jusan tapaamisen jälkeen.

Jusa on hiljainen hassuttelija, joka on yläasteen yhdeksännellä luokalla. Jusa pitää pienistä lapsista ja ainakin Vili piti Jusasta. Jusa myös hoitaa heidän perheen ruuanlaittoa sekä siivoilee.

Jusa on henkilö, joka tekee asioita aika paljon hetken mielijohteesta, mutta hän ei tee tyhmyyksiä ja ilkivaltaa. Jusa auttaa myös hullu-Hännistä esim. mopon asuntoon raahaamisessa ja dynamiiteista eroon pääsemisessä.

Mari on henkilö, joka ei saa aikaan oikein mitään. Hän tuli kotiin kesken vaihto-oppilasvuoden ja jätti matikkalukion kesken. Mari viihtyy Jusan kanssa ja Jusa saa hänet nauramaan. Kirjan edetessä Mari ja Jusa eivät enää hulluttele niin paljon. Heille tulee tavallaan järkeä päähän.


Marin päiväkirjasta:

Otteen on Marin puolesta merkinnyt muistiin Eskolanmäen koulun 8-luokkalainen Karoliina.

Hei päiväkirja

Päätin tänään lähteä metsään katselemaan luontoa. Aluksi ajatukseni toimi, mutta sitten näin puussa jonkun oudon pojan. Hän yritti piiloutua puun rungon taakse, mutta huomasin hänet heti. Olin kerännyt muutaman kukan. Kun poika laskeutui puusta, huomasin, että olimme aika samanpituisia. Kättelimme ja esittäydyimme toisillemme. Pojan nimi oli Jusa.

Tapasin Jusaa useaan otteeseen. ja kerran päätimme mennä pakolaiskeskukseen viemään vaatteita ja leluja. Otin pikkuveljeni kaapista hänelle pieneksi jääneitä vaatteita. Olihan joulu tulossa.

Nyt joulu on mennyt ja uusivuosi tulossa. Make yrittää saada minua johonkin juhliin.


   


Paluu Tarjottimelle
Paluu etusivulle

Netlibris