Kirjallisuuden sankarini - Tyttö kuin näätä
Ella U.,6. lk.
Taavinkylän koulu, Espoo

Minussa ja Universumien Tomu-sarjan Lyrassa on paljon samaa: olemme itsepäisiä ja seikkailunhaluisia. Kun luin sarjan ensimmäisen osan ollessani kolmannella luokalla, tiesin, että aion lukea koko trilogian.


 

 
4/2003

Verkkoon jäänyttä
  Osin kiitän juuri Lyraa siitä, että kiinnostuin Tomu-sarjasta. Lyrassa on mielestäni sankarin aineksia: hän pelasti useita maailmoja, kesti pahimman menetyksensä kunnialla ja varmisti, ettei kukaan jää kuoleman maahan. Kadehdin häntä myös hänen kokemansa seikkailun takia, sillä ne kokemukset kasvattivat häntä ihmisenä. Lisäksi hän osaa tulkita aletiometriä, eräänlaista kultaista kompassia, joka kertoo totuuden jos sitä osaa kysyä.

Lyrassa on myös puoli, josta en pidä: hän valehtelee usein ja pitää sitä vain hauskana.
Lyra tulee maailmasta, jossa ihmisen sielu - daimoni – on aineellinen, melkein itsenäinen olento. Kun ihminen pääsee tiettyyn vaiheeseen elämässään, tämän daimoni muuttuu pysyvään muotoonsa, siihen muotoon joka kuvaa sen ihmisen sielua. Lyran daimoni, Pantalaimon, on pysyvässä hahmossaan urospuolinen mäntynäätä. Tästä voi päätellä, että Lyra on kuin näätä: itsepäinen, tulisieluinen, rohkea, viekas, luotettava ja ketterä. Nämä ominaisuudet tekevät hänestä sankarini.

Universumien Tomu- trilogian kirjat ovat Philip Pullmanin kirjoittamia fantasiakirjoja. Ensimmäinen osa Kultainen kompassi kirjoitettiin vuonna 1995, Salaperäinen veitsi vuonna 1997 ja päätösosa Maaginen kaukoputki vuonna 2000. Trilogia on saanut monia palkintoja.

 


 

Lue kirjallisuuden sankari Pikku Myystä

Paluu Verkkoon jäänyttä -palstalle
Paluu etusivulle

Netlibris