Juhlahumua Kouvolan yhteiskoulussa
Mari ja Emilia 8. lk.
Kouvolan yhteiskoulu, Kouvola

Kouvolan yhteiskoulussa juhlittiin koko viikko
50-vuotispäiviä. Netlibris-keskustelutkin olivat jäädä juhlavalmistelujen jalkoihin.

 

 
4/2005

Netlibris toimii
 

Koulumme täytti viime viikonloppuna 16.10. 2005 juhlavat 50 vuotta. Jo viikkoja ennen meille musiikkiluokkalaisille annettiin tarkat ohjeet viikonlopun kulusta. Juhlassa esitettäviä kappaleita harjoiteltiin ja kaikki hiottiin valmiiksi ennen suurta hetkeä.
Perjantaina 14. lokakuuta koululla oli oppilasjuhla. Ohjelma sisälsi mm. entisen rehtorin puheen, entisten oppilaitten muodostaman kansanmusiikkiyhtyeen esiintymisen ja nykyisten oppilaitten muodostaman edustuskuoron kaksi kappaletta. Juhla kesti kaksi tuntia ja se tuntui todella pitkältä mutta se oli kiinnostavaa.

Lauantaina 15.lokakuuta koululla oli avoimet ovet. Koululla järjestettiin luokkakokouksia ja monia mielenkiintoisia luentoja. Illalla kaupungintalolla järjestettiin konsertti. Kuulijoita oli odotettua enemmän ja lisäpaikkoja jouduttiin sijoittamaan saliin.

Sunnuntaina 16. lokakuuta musiikkiluokkalaisilla oli varhainen herätys, meidän piti olla kirkossa jo klo 9, koska juhlamessu alkoi klo 10 ja ennen sitä piti avata äänet ja katsoa esiintymispaikat. Messun jälkeen meillä oli tunnin tauko, jotta ehtisimme käydä syömässä ja valmistumassa seuraavaa konserttia varten, joka olisi koulun salissa. Koululle me menimme hyvissä ajoin ja kävimme nopeasti laulut läpi.


 
Muistoja Kouvolan yhteiskoulun
50-vuotistaipaleelta


Yhteiskoulun kuoro esiityy
pääjuhlassa
Ennen juhlan alkamista ruokalassa oli kahvitarjoilu jossa mekin nopeasti käväisimme.
Meidän vuoro oli vasta juhlan lopussa, joten jouduimme odottamaan ja istumaan penkeillä n. kaksi tuntia. Se oli hieman pitkästyttävää mutta mielenkiintoista. Lopulta juhlat olivat ohi ja saimme kehuja siitä, miten hyvin onnistuimme. Se auttaa jaksamaan ja tekemään lisää musiikkia ja konsertteja.


Paluu Netlibris toimii -palstalle
Paluu etusivulle

Netlibris