|
Kirjavinkkauksia
Anna-Riikka Ahtinen, ensimmäinen vuosiluokka
Savukosken lukio
Takaisin
Jähyväiset
rakkaimmalle on Francine Pascalin sarjasta Sweet Valley High.Tämä
ei ole ihan sarjan alkuosan tuotantoa, mutta luin sen vasta äskettäin,
kun ostin sen itselleni. Jäähyväiset rakkaimmalle on
kirjoissa seikkailevien Elisabethin ja Jessican isoveljen
Stevenin surunaikaa, koska hän joutuu luopumaan hänelle
rakkaasta ihmisestä. Edeltäjiään uskollisesti seuraava teos
on kertomus nuorten elämästä ja kuten edellisissä sarjan
tuotoksissa, myös tässä on kaksosten elämä aiheena. Kirja
sopii kaikenikäisille ja on kirjoitettu aika tavanomaisesti.
Loppuratkaisutkin ovat ennalta arvattavissa eikä lukijan
tarvitse juuri ollenkaan käyttää omaa päättelykykyään
juonen rakentamiseen.
Neil Gaimanin kirjoittama Tähtisumua
on seuraava vinkkaukseni. Teos kuuluu Otavan fantasiaromaaneihin
ja kuvaa fiktiona pienen kylän elämää. Kovin omaperäisesti
kirjoittaja ei ole romaaniinsa paneutunut, mutta plussaa on se,
etteivät ratkaisut ole ennalta arvattavissa eivätkä selkeästi
näkyvissä. Kirja on todella helppolukuista tekstiä ja sopii
yläasteikäisille ja nuoremmillekin ehkä. Aukkokohtia ei ole
kovinkaan paljon.
Lopuksi
vinkkauksena aivan upea Harry
Potter ja viisasten kivi. J. K. Rowling on käyttänyt
paljon mielikuvitusta kirjoittaessaan tätä fiktioromaania.
Kirja on lapsille ja lapsenmielisille tarkoitettu. Minut itseni
se ainakin heti veti mukaan. Juuri oikealla tavalla kirjoitettu
teos on kertomus 11-vuotiaan Harryn elämästä. Harrylle
kerrotaan 11-vuotissyntymäpäivänään hänen olevan velho, ja
se muuttaa koko Harryn siihenastisen elämän. Suosittelen
kaikenikäisille. Aikuisetkin voivat saada ihan uudenlaisia
lukuelämyksiä tästä.
Takaisin |