|
|
David Eddings: Kiven vartija.
Belgarionin taru 1.
Aleksi Kujanpää, 7.lk
Kauklahden koulu, Espoo
Takaisin
Kiven vartija on ensimmäinen osa David
Eddingsin Belgarionin tarusta, maineikkaasta ja hyvin suositusta seikkailufantasiasta,
jota on käännetty monille kielille. Eddings on Belgarionin tarun lisäksi kirjoittanut
mm. fantasiasarjat Mallorean taru, Eleniumin taru sekä Tamulin taru. Belgarionia
pidetään kuitenkin näistä parhaana.
Kirjan kertomus alkaa turvalliselta maatilalta Sendarian kuningaskunnan sydämessä, jossa
tarinan päähenkilö Garion on kasvanut. Garion on tavallisenoloinen noin 14-vuotias
poika, joka elää suuressa maatilayhteisössä Pol-tätinsä kanssa. Maatilalle saapuu
vanha tarinankertoja, ja Garionin elämä muuttuu nopeassa tahdissa. Pian hän joutuu
jättämään kotinsa ja lähtemään pitkälle, vaaralliselle matkalle. Taivaltaessaan
eteenpäin hän kohtaa paljon mielenkiintoisia henkilöitä, ja Pol-tädistä ja vanhasta
tarinankertojasta alkaa paljastua yllättäviä seikkoja.
Kuten ehkä huomasitte, asetelmat ovat hyvinkin perinteisiä ja tavanomaisia. Ehkä joku
voisi nimittää kirjaa kaavamaiseksi perusfantasiaksi, mutta jos se sitä onkin, niin
ainakin kirja on hyvin kirjoitettua sellaista. Mieleeni tuli Robert Jordanin mainio Ajan
Pyörä-sarja, sekin koostuu suunnilleen samoista perusaineksista. Prologi tuntui ihan
Tolkienin Silmarillionista lainatulta, kertoessaan jumalista ja maailman luomisesta ynnä
muusta asiaan kuuluvasta.
Kiven vartijassa on jotain viehättävää. Se on jännittävä ja rohkeastikin kuvattu,
ja kuten eräs kriitikko sanoi, siinä on fantasian lisäksi nuortenkirjamaisuutta ja
seikkailua. Henkilöt olivat mielenkiintoisia kaikesta kaavamaisuudestaan huolimatta.
Eddingsin jutut eivät muutenkaan ole kovinkaan omaperäisiä tai mielikuvituksellisia,
voisi jopa sanoa, että ne ovat kliseisiä, mutta kirjailija on tehnyt hyväntuntuisen
taustatyön luodessaan heimoja, kansoja, valtioita tai kuningaskuntia. Kirjan nimet ovat
ihan OK, tosin joitakin väitetään suomennettaneen ihan päin honkia. Muutenkin kirjan
-kuten käännetyn fantasiakirjallisuuden yleensäkin- sanotaan olevan huonosti
suomennettua ja vilisevän käännösvirheitä.
Kiven vartija on hyvä fantasiakirja. Seikkailua riittää, jännitystä ja taisteluitakin
on, tietysti Eddingsin huumoria unohtamatta. Paljon tämäntyyppistä lukeneille se ei
tarjoa paljonkaan uutta tai hämmästyttävää, mutta on yhtä kaikki hyvin kirjoitettu
ja laadukas teos kaikille fantasian ystäville yli 10-vuotiaista ylöspäin.
Takaisin |