David Almond: Nimeni on Skellig 
Katja Kujanpää, 6.lk
Hansakallon koulu, Espoo

Takaisin

Tämä David Almondin uutuuskirja ilmestyi syksyllä 2000. Kirja on voittanut useita lastenkirjallisuuden merkittäviä palkintoja.

Michaelin perhe muuttaa vanhaan ränsistyneeseen taloon, jonka piha muistuttaa viidakkoa ja autotalli on romahtamaisillaan. Kesken mittavan remontin Michaelin pikkusisko syntyy. Sairaalloinen keskosvauva joutuu sairaalaan ja huoli kalvaa koko perhettä. Kielloista välittämättä Michael tutkii rojun täyttämää autotallia. Kaiken rojun seassa istuu liikkumatta hämähäkinseittien peittämä olento: kalpea ja hauras mies. Kuollut hän ei kuitenkaan ilmeisesti ole, sillä hän puhuu Michaelille. Michael yrittää selittää hänelle, että autotalli puretaan pian, mutta mies ei välitä siitä ja tuntuu täysin elämänhalunsa menettäneeltä. Uskomatta itsekään kokemaansa Michael uskoutuu naapurin Minalle, sangen erikoiselle tytölle. Yhdessä he auttavat miestä siirtämällä hänet turvallisempaan paikkaan ja tuoden ruokaa hänelle. Mitä enemmän lapset puhuvat miehen, Skelligin kanssa, sitä vakuuttuneempia he ovat siitä, että kyseessä on ainutlaatuinen olento, ei tavallinen ihminen.

Kirja on omalaatuinen, enkä ole ennen lukenut mitään vastavaa. Koko ajan kirjassa oli hyvin vahva tunnepuoli. Varsinaista toimintaa kirjassa oli vähän. Siinä keskityttiin enemmän ajatuksiin ja mietiskelyyn.

Mina on kirjan ytimekkäin ja persoonallisin ihminen. Hän ei käy koulua, koska hänen mielestään koulu "tukahduttaa lasten luontaisen uteliaisuuden, luovuuden ja älykkyyden". Niinpä hän opiskelee kotona äitinsä johdolla. Mina on reipas ja rohkea, mutta myös ymmärtäväinen. Eron huomaa minä-kertoja Michaeliin: Mina piirtää, maalaa, muovailee yms. ja hänellä on huikeita ajatuksia. Michael taas on melko tavallinen henkilö, johon on helppo samaistua. Kirjassa he kaksi puhuvat paljon keskenään. Repliikit tuntuvat ehkä hieman poikkeavilta tavalliseen puheeseen verrattuna, varsinkin Minalla. Se kuitenkin taitaa johtua siitä, mitä he kokevat kirjan aikana. Minaa ei muutenkaan kovin tavalliseksi lapseksi voi sanoa.

Kirjassa on jonkin verran huumoria, eniten repliikeissä. Tunnelma ei ole kovin jännittävä tai karmiva. Mielenkiinto pysyy yllä koko ajan toisella tavoin. Kirja herätti kysymyksiä sekä lukiessa että jälkeenpäin. Yhteenvetoni kirjasta olisi: ihana, erikoinen teos, jonka tunnelma on sanoinkuvaamaton. Kannattaa lukea, se ei vaadi edes paljoa aikaa, sillä kirjassa on sivuja 175 harvasti kirjoitettuna. Kokka kohti kirjastoa!

Takaisin