|
|
Päivi Junttila: Noidan tytär
Jenni Pulju, 12 vuotta
Orajärven koulu, Sodankylä
Takaisin
Kirjan päähenkilöt:
Soleia
Soleia oli orpo tyttö, joka asui syrjäisessä Toren kylässä Martan
huollettavana. Soleia oli aina luullut, että hänellä ei ollut enää elossa
olevia sukulaisia. Vähitellen Soleialle kuitenkin paljastui, että hänen tätinsä eli
ja tädin myötä paljastui muitakin kummallisuuksia, kuten se, että hän oli Puhdas
noita...
Sataja
Jos Soleia oli tarinan "hyvä", niin Sataja oli tarinan
pahuuden edustaja. Sataja oli Punainen velho ja Valtakunnan hallitsija. Hän hallitsi
Valtakuntaa kovalla kädellä ja pitäen kansaa pelossa. Hänen nuoruutensa tapahtuman
takia, hän halusi murhata kaikki Puhtaat noidat ja heitä auttaneet ihmiset.
Kirjan alkutapahtumat
Aikojen alussa Puhtaat noidat ja Punaiset velhot hallitsivat Valtakuntaa yhdessä, kunnes
Punainen velho, Sataja,väkivalloin alkoi hallita Valtakuntaa, sortaen kansalaisia ja
murtaen kaiken entisen, johon oli uskottu. Toren kylässä oli kuitenkin nuori Soleia,
Puhdas noita, jonka tehtävä oli surmata paha Sataja. Myös Sataja tiesi tämän. Niinpä
hän yritti kaikin keinoin estää Soleian pyrkimykset. Miten kirja päättyy, voi
jokainen lukea itse!
Oma mielipiteeni kirjasta:
Vaikka olen lukenut kirjan lähemmäs kymmenen kertaa, se on aina yhtä "uusi"
ja mielenkiintoinen. Eikös se ole hyvän kirjan merkki?
Alku on aika hankalaa luettavaa ja joissain väleissä täytyy tosiaan ajatella, mitä
äsken luetussa kohdassa nyt tarkoitettiinkaan. "Hankaluudestaan" huolimatta
tutustumisen arvoinen kirja!
Takaisin
Scott Card:
Seitsemännen pojan seitsemäs poika,
Alvinin ensimmäinen kirja
Anna Tepsa, 12 vuotta
Orajärven koulu, Sodankylä
Alvin Junior syntyy 1800-luvun Amerikkaan,
outoon maailmaa, jossa loitsujen ja taikojen tekeminen on arkipäivää. Seitsemännen
pojan seitsemäntenä poikana hän saa haltuunsa mahtavat voimat ja kyvyn nähdä
sellaista mitä muut eivät näe. Taikavoimiensa takia Alvin ei ole turvassa edes
kotonaan. Jokin paha yrittää koko ajan tuhota hänet. Vaikka kaikki näyttävät
koko ajan pitävän poikaa silmällä - kuin pojan kasvattaminen olisi koko kylän
yhteinen hanke - hänen ympärillään tapahtuu jatkuvasti onnettomuuksia. Kuitenkin Alvin
selviytyy niistä kaikista, kuin hänen vierellään kulkisi koko ajan suojelusenkeli.
Kuka yrittää tuhota
Alvinia ? Ja kuka on se salaperäinen suojelusenkeli? sen saat selville lukemalla koko
kirjan!
Mielipide:
Alvinin ensimmäinen kirja muistutti aika paljon Harry
Potteria. Alvin ja Harry eivät kumpikaan tiedä, kuinka tärkeitä ovat kirjoissaan.
Alvinin elämä on aluksi erittäin helppoa, loppua kohti kirja muuttuu synkemmäksi.
Kirjan kansi ei ole kovinkaan värikäs vaan se on pelottava, mutta kannesta huolimatta,
minun kirjanälkää se lievitti, olihan sivujakin noin 300!! Kirja saa minulta viisi
tähteä.
Kirjailija:
Seitsemännen pojan seitsemäs poika on nimekkään
tieteiskirjailija Orson Scott Cardin omaperäinen
fantasiaromaani maailmasta, jossa historia on nyrjähtänyt radaltaan.
Takaisin |