|
Lapsi Pohjolassa
Maiju ja Hanna
Kitisenrannan Matildasta, Sodankylä
Takaisin
Oli 13.päivän aamu marraskuussa 2000 klo 9.
Matildalaiset Maiju,Hanna,Niko,Taru ja Tiina Kitisenrannan koululta saapuivat kirjastoon.
Ensimmäisenä tehtävänämme oli koota kirjatarjottimet. Meistä tehtiin ryhmiä
ja annettiin lista kirjoista, jotka meidän piti hakea kaikkien kirjaston kirjojen
joukosta. Siinä meni ensimmäinen tunti. Urakkamme jälkeen, meidät lähetettiin Kitisen
koululle syömään. Sieltä jolkutimme taas kirjastoon.
Kirjastonhoitaja kertoi meille kirjaston käytöstä ja lainaussysteemeistä. Piti meidän
kyllä valita myös kirjatarjottimilta kuukauden kirjat. Kun ne oli valittu, saimme alkaa
valmistaa kirjavinkkauksiamme. Kaikkia vähän jännitti,
mutta ihan hyvin se kuitenkin meni.
Kun kirjavikkaukset oli pidetty, kaikki painelivat vatsa kuristen pizzeriaan. Kaikki
saivat vatsansa täyteen. Meillä oli kokonainen tunti aikaa, ennenkuin seuraava tapahtuma
alkaisi kirjastossa. Jokainen vietti vapaatunnin kuten halusi. Kun olimme kaikki taas
kirjastossa, me matildalaiset saimme auttaa tarjoilemaan kirjaston asiakkaille kahvia ja
pipareita. Sen jälkeen taiteilija Sohvi Kela esitteli taulujansa lapsuudenmuistojaan
kertaillen.
Kaikki alkoivat jo vähän väsyä, mutta luimme vielä Eemeli kirjaa kynttilänvalossa
kirjaston pienimmille asiakkaille. Lopuksi siirryimme kirjaston ulkopuolelle katsomaan
Sodankylän nuorten teatterikerhon esityspätkää kirjasta Ronja Ryövärintytär.
Takaisin
|