Olimme
marraskuisena päivänä lähdössä Matilda-porukan kanssa tapaamaan kunnanjohtajaamme
Martti Puraa. Kaikkia vähän jännitti, sillä olihan sentään kyseessä kymmenen
tuhannen asukkaan kunnanjohtaja.
Kunnanjohtaja kutsui meidät kunnantalolla huoneeseensa. Olimme valinneet
kunnanjohtaja Puran kirjahaastekampanjamme ensimmäiseksi "uhriksi". Hän
vastasi haasteeseemme kutsumalla meidät työhuoneeseensa ja lahjoittamalla meille Harry
Potter-kirjasarjasta kolmannen osan Azkabanin vanki. Lahjoituksen otti vastaan
matildalaisista Niko Kallatsa. Kunnanjohtaja lahjoitti meille myös kaksi arkkitehtuuria
käsittelevää kirjaa. Haasteemme ja kuvamme pääsivät Sodankylän paikallislehteen
Sompioon.
Kunnanjohtaja Pura tarjosi meille tilaisuuden päätteeksi pullat ja
limsat. Tilaisuus tuntui onnistuneelta.
Kävimme vielä samalla kirjastossa ja kirjaston väkikin lahjoitti meille
Harry Potter ja Azkabanin vanki-kirjan. Aika hyvin, kun päivässä saimme kaikkiaan
neljä kirjaa luettaviksi.