Etusivu | Pääkirjoitus | Saammeko esittäytyä? | Kirjakuulumiset
Netlibris toimii | Tarjottimella | Kotikirjastomme | Meillä kylässä | Verkkoon jäänyttä


 

 

 

Badding-elokuvan arviointeja

Takaisin

Badding
Rauli Somerjoen muistoksi
Juhani Nousu
Korvatunturin yläaste, 9. lk.

Muutama erittäin tärkeä sana ensin. Badding ei ole totta eikä valetta, vaan se on satua. Ja se onkin aika mahtavaa satua. Kaikkihan tietävät sen, että Badding kertoo Rauli Somerjoen eri elämänvaiheista Suomen omana musikaalisena nerona. Elokuva porautuu syvemmälle Raulin sisimpään.

Elokuvan perusteella Raulin elämä ei ollut helppoa. Hän olisi halunnut olla vain tavallinen pulliainen muidenkin joukossa, mutta kaikki olivat hulluna häneen. Johtoporras, joka niin sanotusti "omisti" hänet, piti Raulia kovan paineen alla. He tahtoivat hänen olevan tänään laulamassa täällä, huomenna tuolla. Kovinkin ihminen murskaantuu tällaisen paineen alla, niin teki myös Rauli. Hän lähtee pakomatkalle kaverinsa Ossin kanssa, joka pettää hänet kerran. Samalla kun Rauli ja Ossi ovat pakosalla, heille sattuu kaikenlaisia sattumia.

Badding on toteutettu todella hienolla tavalla. Aina jossain välissä lauletaan jokin Raulin mahtavista kappaleista, joka nostavat aina kylmät väreet. Tarinaa kerrotaan leppoisasti eteenpäin, jolloin ei tule väärinkäsityksiä juonesta. Badding ei tarvitse räjähdyksiä, aseita ja nyrkkitaisteluja ollakseen hyvä elokuva, vaan se pärjää hienolla toteutuksellaan ja juonella.

Nyt sitten onkin loppulausunnon vuoro. Kehotan kaikkia katsomaan tämän elokuvan ja sillä siisti. Aika loppui, täytyy lähteä Paratiisiin.

 Takaisin

Badding
Piia Vitikka
Korvatunturin yläaste, 9. lk.

Suomi-elokuvat ovat jälleen nousussa, ja ne valtaavat elokuvateattereita ympäri Suomea. Tällä hetkellä muusikoiden elämästä kertovat elokuvat tuntuvat olevan suosittuja. Sellainen on myös Markku Pölösen ohjaama Badding, joka kertoo Rauli Badding Somerjoesta.

Pääroolin tekevä Janne Reinikainen näyttää erehdyttävästi Baddingilta itseltään. Muissa rooleissa ovat mm. Peter Franzen nuoruudenystävänä Ossina ja Karoliina Blackburn nuoruuden rakastettuna Marina.

Vaikka elokuva pääosin sijoittuu muutamaan päivään ennen isoa konserttia, näytetään katsojille kohtauksia Baddingin nuoruudesta. Katsojille kerrotaan, miten Badding esimerkiksi tapasi Ossin ja sai Badding-nimen.

Janne Reinikainen saa Baddingin herkän puolen kiitettävästi esille. Elokuvassa käsitellään niin Baddingin esiintymispelkoa kuin liiallista alkoholin käyttöä, mutta niihin ei kumminkaan pureuduta liian syvällisesti. Elokuvassa saadaan myös aika selkeä kuva Baddingin ja Ossin suhteesta. Ossi näyttäisi olleen johtajahahmo, jota Badding melko sokeasti seurasi.

Elokuva oli melko sekava ja sitä oli vaikea seurata. Elokuva vain vahvisti käsitystäni Baddingista alkoholisoituneena muusikkona. Kenties hänen olisi vain pitänyt kohdata esteet rohkeasti ja pystypäin eikä turvautua alkoholiin.

Elokuvan jälkeen oli aika neutraali olo eikä mielessä pyörinyt minkäänlaisia kysymyksiä. Sen parasta antia oli Baddingin musiikki, joka ei kai kuole koskaan.

Takaisin

Badding
Tuomas Jaakkola
Korvatunturin yläaste, 9. lk.

- Tämä elokuva ei ole totta, eikä se ole valetta vaan se on satu, vannotettiin katsojille alussa. Elokuva alkoi, kun neljä naista tanssi vedessä ja pieni poika ui heitä kohti. Sitten katsojat huomasivat olevansa elokuvan päähenkilön kotona, jossa Rauli "Badding" Somerjoki eli elokuvan päähenkilö oli tekemässä lauluja. Rauli oli herkkä ja erilainen kuin muut eikä hän oikein tahtonut kestää kuuluisuuden kierteitä. Elokuva jatkui todella kuin satua kertoen.

Elokuva ei sinänsä tuo mitään uutta genreensä, melko tavallinen henkilökuva menneestä laulajasta. Pientä plussaa elokuvaan toi sen kerrontatapa. Suosittelen Raulista pitäneille ja myöskin niille, jotka haluavat hyvän elokuvakokemuksen.

Takaisin