|
Takaisin
Kokemuksia
ja seudullista yhteistyötä
Sinikka Häppölä
Sinuhe-tutor
Lammin yläaste, Lammi
Viime keväänä Turengista tuli sähköpostia: Johanna
Lampela etsi yhteistyökumppania netlibrikseen. Janakkalan
opettajille ja kahdelle lammilaiselle pidettiin sitten kurssi
ja päätettiin aloittaa oppilastyö syksyllä. Yhteistyökumppaniksi
tuli kesällä myös Ulla Lappalainen Hämeenlinnasta. Hänellä
oli Sinuhe-ryhmä ollut jo kaksi vuotta, joten olen kokenut hänet
mentoriksemme. Yhteistyökuvio muodostui syksyn mittaan Hämeen
seutu-kirjallisuuspiiriksi, joka kuntatasolla nähtiin hyvänä
lähialueyhteistyönä. Aloitteentekijä Johanna toimii
lukiossa ja on virittänyt siellä Odysseia-piirin.
Pulmapaikkojakin on riittänyt, sillä jokaisessa koulussa
Sinuhe-ryhmä toimii hieman eri tavoin: on kerho-Sinuhe, on
kahden vuosiviikkotunnin valinnaisaine-Sinuhe ja yhden jakson
lyhytkurssi-Sinuhe. Opettajatkin ovat aika eriarvoisessa
asemassa Virtuaaliryhmä saatiin kuitenkin muodostetuksi, ja
verkkokeskustelu on ollut vilkasta.
Ensimmäisen vuoden tutorina voin todeta, että työtä on
ollut todella paljon. Olen lukenut kolme kuukauden kirjaa,
koska käytännössä olen virtuaaliryhmäni ainoa tutor.
Toisaalta on ollut antoisaa olla ikään kuin oppilaan
asemassa ja lukea määräaikana kirjoja, jotka eivät ehkä
olisi ollet omia valintoja. Hyvin opettavaista. Sitten on
ollut mielenkiintoista huomata, mistä kirjoista keskustelu
syntyy ja mitkä jäävät muutaman kommentin varaan. Välillä
jään itse verkkoon koukkuun ja on käytävä tavan takaa
katsomassa, mitä uutta sinne on ilmaantunut. Tuntien
valmistelu ja yhteydenpito muihin yhteistyökumppaneihin on myös
vaatinut oman aikansa.
Tämä talvi on kokemusten keräämisen aikaa, ja kiitänkin
tässä samalla omaa kouluryhmääni, jonka kanssa on ollut
mukava harjoitella tutorin työtäni. Kiitän myös Ulla
Lappalaista, jonka kokemus ja hyvät neuvot ovat auttaneet
monessa pulmatilanteessa. Ensi syksynä jatketaan ja otetaan
oppia tämän vuoden kokemuksista.
Takaisin
|