|
J.R.R. Tolkienin
käyttämästä quenyan kielestä voit lukea Verkkoon
jäänyttä palstalta.
|
|
Takaisin
Taru
Sormusten Herrasta: Sormuksen Ritarit
Ville Laine, 9.lk. Hämeenlinnan
Yhteiskoulu, Hämeenlinna
Hollywoodia ja Jacksonia löytyy, ehkei käsikirjoituksesta
mutta toteutuksesta melkein saman verran kuin Tolkienia,
ainakin jos ajattelee, että yksi muutettu kohtaus pilaa
kymmenen seuraavaa. Jota se ainakin omalla kohdallani
valitettavasti teki.
Elokuva on uskomattoman näyttävästi tehty, ja toimii
mainiosti jo pelkkänä visuaalisenakin elämyksenä, mutta
silti olisi toivonut kirjan säilyneen muuttumattomana, turhia
Hollywood-kliseitä siihen lisäämättä. Hienoa se silti on nähdä
valkokankaalla.
Liv Tyleriä (Arwen) lukuunottamatta näyttelijäsuorituksetkaan
eivät sen kummemmin ärsyttäneet. "Pilaaviin
asioihin" kuuluivat esimerkiksi Vanhan Metsän poisjättäminen,
Arwenin saapuminen Frodoa parantamaan Glorfindelin sijaan,
ylipitkät taistelukohtaukset ja Rivendellin neuvonpidossa
puhjennut riita. Kaikki mikä ei ole
satakymmenenprosentteisesti samanlaista kirjan kanssa on syntiä.
Takaisin
|