Sanna-Mari: Mielestäni Karistolla oli erittäin
mielenkiintoista. Meteli oli kyllä välillä aika kova, mutta
muuten retki oli ainakin omalta osaltani onnistunut.
Julia ja Kristiina: Karistolla käynti oli hieno
kokemus, mutta koneiden pauhu aiheutti päänsärkyä. Oli
kiinnostavaa nähdä, kuinka paljon yhden kirjan painamisessa
nähdään vaivaa. Meille kerrottiin paljon, mutta ehkä liian
pienessä ajassa.
Otto: Paljon isoja laitteita ja kaikkea muuta
mukavaa.
Jenniha: Karistolla oli mukava käydä. Siellä oli
hienoja kirjan kansia. Eniten pidin sellaisista
farkku-kansista. Ne näyttivät niin hienoilta. Mutta en pitänyt
siitä kauheasta hajusta, joka oli siellä painon puolella.
Muistan sen verran, että voin vaikka kertoa, millaisia
koneita siellä oli. Ihan kivojahan ne olivat, mutta kauhean
isoja. Oli ihan mielenkiintoinen paikka.
Kalle: Kaikki oli uusinta uutta! Kolme vuotta
vanhat, pari kuukautta vanhat, viikon vanhat koneet. Niitä ei
ole melkein missään muualla maailmassa kuin
Karistolla.
Juuso: Olen kyllä Kallen kanssa samaa mieltä
kaikki oli uutta. Sitä he kyllä mainosti.
Nia: Pidin tästä matkasta, vaikka paljoa en
"opasten" selityksistä kuullut kovan melun
takia.Mielestäni pitäisi useammin järjestää tällaisia
matkoja.
Jenna: Kirjojen "ompelukone" eli se, jolla
paperit nidottiin yhteen, näytti jännältä. Oli myös
iloinen yllätys nähdä "Harry Potter ihmekone",
jonka tarkoitus jäi kuitenkin vähän epäselväksi...
Eemil: Ihan kiva reissu se oli ja opin siellä miten
kirjoja painetaan.