
ATK-laitteita
asennetaan
|
|
Koulukirjastomme
Hanna
Rantanen, 14 v.,
Hämeenlinnan Yhteiskoulu, 7. lk.
takaisin
Muistan,
että ilahduin kirjaston ulkonäöstä: lasiseiniä, muutamia
huonekasveja sekä uudennäköiset pöydät ja tuolit. Ne
toivat ihmeesti ilmettä ja viihtyisyyttä.
Kirjastossa on lähinnä nuorten- ja kaunokirjallisuutta,
mutta myös tietokirjoja, runoja ja sanoma- ja aikakauslehtiä.
Eivät valikoimat kyllä pääkirjaston kokoelmia vastaa,
vaikka parin viime vuoden aikana on hankittu noin 450 uutta
kirjaa. Maaliskuussa kirjastoon tuli myös viisi tietokonetta.
Lainauspuoli hoituu kätevästi, merkitään vain nimi ja
kirjan numero lainauslistaan ja lähdetään kirjan kanssa.
Laina-aika tosin on hieman lyhyt (kaksi viikkoa), vaikkakaan
sakkoja ei tule niin kuin yleensä kirjastoissa.
Mielestäni kirjasto on hyvä keksintö. Kun kirjasto on
koulussa, voi jokainen lainata sieltä luettavaa koulumatkalla
eikä tarvitse erikseen mennä kirjastoon. Koulukirjasto
innostaa ehkä nuoria lukemaan enemmän.
takaisin
Hämeenlinnan
kaupunginkirjasto - tietoa, taitoa ja teknologiaa
Julius
Korelin, 15 v.
Hämeenlinnan Yhteiskoulu, 9. lk.
takaisin
Astun
sisään laajaan kirjastosaliin, ympärillä kaikuvat askeleet.
Erilaiset viihdykkeet ovat kirjastomme valttia: perheen kuopukset
voivat nauttia vanhojen, opettavaisten satujen herättämisestä
eloon nukketeatterin muodossa. Jos nuorta kiinnostaa
kirjoittaminen ja sen niksit, on parasta osallistua
kirjoittajakouluun. Pätevät opettajat tekevät tunneista
innostavia ja mielenkiintoisia. Iäkkäämpi sukupolvi voi
kirjastossa nauttia vaikkapa runonlausunnasta.
Kävelen eteenpäin. Saatan kuulla tietokoneiden kuumeisen
naputuksen.
Hämeenlinnan kirjasto on nuorelle hyvä paikka opiskeluun ja
vapaa-ajan viettoon: internet-pääte yhdessä kirjojen kanssa -
täydellinen opiskeluympäristö.
Teknologian kasvun voi huomata kirjastossakin: esimerkiksi
käytännöllisellä web-kirjastolla voi hämeenlinnalainen hoitaa
kirjastoasiansa kotimikronsa kautta. Ja muistakaa, juuri
Hämeenlinnassa on kehitetty suomenkuulu Makupalat-linkkikirjasto.
Kaiuttimista kuuluu tuttu "kirjasto suljetaan" -
kuulutus. Nappaan laukun selkään ja jätän kirjaston taakseni.
takaisin |