Tutustu Astrid Lindgreniin 
(s. 14.11.1907)
Kaisa Liukkonen
Uudenkaupungin kirjasto

Astrid Lindgrenin nimi putkahti esiin ruotsalaisessa lastenkirjallisuudessa 1940-luvun puolivälissä. Peppi Pitkätossu oli raketti, joka lennätti kirjailijan maineeseen. Tuntemattomasta perheenäidistä tuli kirjailija, joka lumosi heti lapsilukijansa. Kasvattajat ryhtyivät Ruotsissa ja muissakin Pohjoismaissa heti tukkanuottasille repostellessaan Pepin toilauksia ja pelätessään lapsilukijoiden ottavan tarinan tosissaan. Ehkä he pelkäsivät lasten alkavan kanniskella hevosia ympäriinsä.

Astrid Lindgrenistä kehittyi ahkera kirjailija. Hän kirjoitti useita kirjoja samanaikaisesti. Kirjailijana hän on ollut vaativa oman tekstinsä suhteen. Hän hioi tekstiään 8 - 9 kertaa ennen kuin kelpuutti sen lukijoilleen. Lindgren ei ole kirjoittanut ainuttakaan aikuisille tarkoitettua teosta. Hän sanoo kirjoittaneensa aina ja ainoastaan lapsille ja sille lapselle, joka hänessä itsessään edelleen asuu. Kaikki kirjat kertovatkin lapsista. Mutta kuinka erilaisista!

Iloiset mekastajat Vaahteramäen Eemeli, Melukylän lapset ja Marikki elävät aurinkoisessa, turvallisessa maisemassa. Melukylän maailma on suoraan kirjailijan omasta lapsuudesta. Sisaruksistaan hän teki Melukylän Liisan ja Sakun. Hän itse on topakka Marikki. Kirjailija tunnustaa, että Eemelissä on myös häntä itseään. Kirjailijan toivehahmo on kuitenkin Peppi - sellainen lapsi hän olisi halunnut olla. Hänestä tuli kyllä aikuisena aika peppimäinen. Hän mm. kiipeili Tukholman puistojen puissa yhdessä lastensa kanssa! Eemeli on kuitenkin kirjailijan rakkain hahmo. Hän sanoo itkeneensä, kun Eemeli-tarinat tulivat valmiiksi.

Iloisten ja turvallisissa ympyröissä pyörivien Melukylän ja Saariston lasten, Katto-Kassisen, Kalle Blomkvistin vastapainoksi Lindgrenin tuotannossa tapaamme tarinat sairaista, orvoista, syrjäytyneistä, jopa kuolemaa odottavista lapsista. Mio, poikani Mio ja Veljeni Leijonamieli -tarinoissa siirrytään todellisuuden tuolle puolen, mielikuvituksen ja fantasian maailmaan. Hyvä ja paha taistelevat. Näissä tarinoissa on usein surumielinen, idyllinen alku, mutta kerronnan edetessä tunnelma muuttuu. Hirviöt vaanivat luolissaan. Yksinäinen pelokas lapsi kohtaa kauheuden toisensa jälkeen. Juonen edetessä pelokkuus kuitenkin väistyy, lapsi löytää sankarin itsessään, tunnelma kevenee ja loppu on onnellinen. Usein se lisäksi on avoin ja arvoituksellinen. Kuinka Mion kävi? Ratsastaako hän onnellisena ja vapaana isänsä kuninkaan mailla vai makaako hän sairaana keittiön sohvalla? Entä Korppu ja Joonatan Leijonamieli? Minne he päätyvät?

Veljeni Leijonamieli -kirjassa kuolemaa ja kuolemanpelkoa käsitellään ainutlaatuisella tavalla. Kirja nosti valtavan kohun ilmestyessään. Kysyttiin, saako lapselle kirjoittaa kuolemasta ja jos saa, näinkö? Lukijat kautta maailman vastasivat: juuri näin! Kuolemanpelko ei ahdista. Surumielisyys lomittuu seikkailun jännitykseen. Juonessa on paljon tapahtumia ja onnen käänteitä. Paha vaanii, mutta lukija luottaa onnelliseen loppuun. Ja sen lapsilukija myös saa.

Kirjailija vaikeni pitkään oman elämänsä vaiheista. Iän karttuessa hän rohkaistui kertomaan tapahtumista, jotka kouluttivat hänestä hylättyjen ja pelokkaiden ymmärtävän kuvaajan. Lindgrenin onnellinen lapsuus päättyi suoranaiseen skandaaliin. Hän alkoi 18-vuotiaana odottaa lasta ja lähti kotoaan pienestä maaseutukaupungista yksin Tukholmaan. Lapsensa hän joutui antamaan kasvatettavaksi kööpenhaminalaiseen perheeseen. Köyhyyden, yksinäisyyden ja nälänkin täyttämät vuodet jättivät lähtemättömät jälkensä nuoren naisen mieleen. Elämä kuitenkin tasaantui. Lindgren meni naimisiin, lapsi haettiin Kööpenhaminasta kotiin, syntyi toinenkin lapsi, tyttö. Tämä tyttö keksi myöhemmin Pepin nimen! Rauhallinen jakso kotiäitinä tasoitti mielen. Perhe-elämässä ilmeni kuitenkin pian huolia, sairautta. Näihin sairauden aikoihin kirjailijan ura alkoi. Pitkän elämän aikana suru tuli vielä monesti vastaan. Isovanhemmat ja vanhemmat kuolivat. Sitten kuoli rakkain veli. Kirjailijan poika, lapsi jonka vuoksi kirjailija joutui dramaattisesti vuosikausiksi eroon omaisistaan, kuoli myös aikuisiässä. Ei tässä kyllin. Kirjailija jäi varhain leskeksi. Hän on elänyt yksin yli 50 vuotta. Hän sanoo kirjoittaneensa lohdukseen.

Viimeisessä kirjassaan kirjailija palaa elämänilon ja helakan naurun tarinoihin. Ronja ryövärintyttäressä seikkaillaan yhä Leijonamielen maisemissa. Mutta nyt sankaritar on suruton ja railakas. Tapahtumien käänteissä on runsaasti huumoria. Iloinen ja optimistinen Ronja on Pepin sukua.

Astrid Lindgren asuu edelleen Tukholmassa. Helsingin Sanomissa oli maaliskuun alkupäivinä lyhyt uutinen, jossa kerrottiin norjalaisten vaativan Lindgrenille Nobelin kirjallisuuspalkintoa. Valtava tuotanto - 115 lastenkirjaa 76 eri kielellä, yhteensä yli 80 MILJOONAA kappaletta - on jo yksistään vankka peruste. Paras peruste ei kuitenkaan ole määrä vaan ymmärtävä herkkyys, jolla kirjailija puristaa jokaisen lukijan sydäntä. Myös me suomalaiset lukijat vaadimme Astridille Nobelia!