|

Maisteri Raiskio matildalaisten
ympäröimänä
|
|
Takaisin Teatteritaiteen
historiaa
Tullessaan luokkaan Raiskio
esitti ylimmän arvon tuomaria. Raiskio kertoi ensin miehestä
ja naisesta, jotka olivat menossa teatteriin, ja esitti paljon
monenlaisia vastaavia esimerkkejä, jopa oppilaita apunansa
käyttäen.
Sen jälkeen hän esitti myös villimiestä ja alkoi kertoa
teatteritaiteesta ja sen historiasta muutamia perustietoja.
Oppilaat mutta myöskään
opettajat eivät Raiskion lyhyessä esittelyssä ehtineet
esittää kovinkaan paljon kysymyksiä.
Alkuperäisessä teatterissa oli vain yksi näyttelijä, mutta
ajan kuluessa se kehittyi, ja palkattiin lisää
näyttelijöitä ja esitykset muuttuivat entistä
mielenkiintoisemmiksi. Kaikki tämä järjestettiin suuren
jumalan, Dionysoksen, kunniaksi. Tragediaesitykset olivat
kamalia
murhenäytelmiä, ja komediaesitykset olivat hauskoja ja
naurettavia, mutta molemmista esityksistä pidettiin paljon.
Rooman aikakaudella keksittiin myös pantomiimi, ja sekin oli
eräänlaista teatteria, tosin äänetöntä sellaista.
Roomalaiset keksivät myös julmia huveja, kuten eläinten ja
ihmisten kidutuksen. Yksi vastaan yksi he taistelivat kehässä,
ja lopussa voittajagladiaattorille itse keisari näytti, saiko
häviäjän tappaa. He olivat
myös kehitelleet menetelmän: keisari näytti peukaloa ylös,
jolloin häviäjä sai jäädä henkiin, tai peukaloa alas,
jolloin häviäjä koki kamalan
kohtalon.
Lähtiessään Raiskio puki taas saman vanhan tutun tuomarin
puvun päällensä.
Oppilaat kertoivat, että tunti oli erittäin antoisa ja he
nauttivat siitä.
Takaisin
|