|
Netlibris
näkyy ja kuuluu!
Anna-Maija Vihervalli
Sinuhe-tutor
Kitisenrannan koulu, Sodankylä
Netlibris-työskentely ei ole koulussamme vain
tietokoneiden näppäimistön naputusta ATK-luokan
seinien sisällä tai kirjan sivujen rapinaa äidinkielen
luokassa. Ei ollenkaan. Me sinuhelaiset ja matildalaiset olemme
aina pyrkineet näkymään ja
kuulumaan koulussamme. Siinä me mielestäni olemme
onnistuneetkin!
Olemme rakastuneet erilaisiin kilpailuihin. Viime
Kirjan ja ruusun päivänä järjestimme 0 -3
-luokkalaisille kirjatietokilpailun.
Opettajat valitsivat luokiltaan kaksi kilpailijaa, ja me
organisoimme visaisen kisan. Voi sitä innokkuutta,
kirjallisuushurmosta - ja voi sitä tiedon määrää!
Kilpailijoiden tietomäärä yllätti ja hämmästytti meidät kaikki. Lapset olivat
lukeneet, ja lapsille oli luettu - niin Pepit, Eemelit, Miot,Muumit, Nalle Puhit,
Pekka Töpöhännät, Kiljusen herrasväet, Dahlit, kansansaduista puhumattakaan.
Voittajapari selvisi tiukkaakin
tiukemmassa loppukilpailussa ja vei luokkaansa mukanaan lasten runokokoelman.
Viime keväänä järjestimme myös Kaunein kesäruno
-kilpailun. Monistimme valtavat määrät suomalaisesta suvesta kertovia runoja,
teimme niistä seinätauluja , ja pian koulun seinät pursuilivat
lyriikkaa. Valitsimme 10 mieluisinta kesärunoa, ja kouluväki sai äänestää
parasta.
Voittajaruno luettiin keskusradiossa ja kaikkien äänestäjien
kesken ( heitä oli paljon!) arvottiin
kesälukemista. Samalla periaatteella meillä oli viime
joulukuussa Kaunein jouluruno- kilpailu.
Ystävänpäivän teemana koulussamme oli tänä
vuonna rakkaus. Me
netlibrisläiset halusimme työntää kortemme tähänkin kekoon. Kaikki 0 - 9 -luokkalaiset rustasivat
rakkausrunoja. Me tutorit toimimme esikarsijoina, ja matildalaiset ja sinuhelaiset
valitsivat ala- ja yläkoulujen sarjasta kolme parasta runoa. Voittajat
esittivät runonsa yhteisessä ystävänpäiväjuhlassa ja saivat
luettavakseen Nalle Puhin ja Nasun ajatuksia rakkaudesta.
Olemme järjestäneet myös erilaisia näyttelyitä:
mm. opettajien ja
oppilaiden mielikirjanäyttelyitä.
Viimeksi kokosimme koulumme aulaan Astrid Lindgrenin muistonäyttelyn,
johon alakoulun oppilaat tutustuivat oman opettajansa
seurassa ja yläkoulu äidinkielen opettajan ohjaamina. Kolmisen tuntia meillä
meni aikaa näyttelyn pystyttämiseen, mutta hieno vastaanotto palkitsi vaivan.
Moni pieni ja vähän isompikin oppilas herkesi muistelemaan Astridin
ihanaa maailmaa, lapsuutensa parhaimpia lukuelämyksiä.
Kyllä netlibrisläiset näkyvät koulun ulkopuolellakin.
Jo parina vuonna olemme joulukuussa pystyttäneet paikalliseen kirjakauppaan
matildalaisten ja sinuhelaisten joulupöydän. Siihen oppilaat ovat valinneet
mieleisiään kirjalahjoja. Jokaisen kirjan väliin he ovat laittaneet
lyhyen arvioinnin ja ikä- ja joskus sukupuolisuosituksenkin. Kauppias on ollut
helpottunut avustamme, ja monet vanhemmat, kummit ja sukulaiset
kehuneet, kuinka vaivatonta suositustemme perusteella oli valita
lahjakirjoja!
Viime lukuvuonna teimme pikallislehtemme Sompion kanssa
yhteistyötä ja järjestimme haastekilpailun kuntalaisille. Tämän avulla
keräsimme kirjalahjoituksia koulullemme. Suhteellisen tyytyväisiä
olimme - kirjoja saimme melko paljon. Tosin osa niistä ei ollut aivan
peruskouluikäisten lukulistan kärjessä.
Kirjastossakin olemme puuhailleet - totta kai. Olemme
vinkkailleet ja olleet mukana mm. Lapsi Pohjolassa -
kirjastoviikolla. Tänä keväänä kurkimme kirjoihin! Kuten
kaikki tiedätte - matkailu avartaa. Niinpä tämänkeväinen Kirjan ja ruusun päivän idea tarttui
mukaamme Espoon Tapiolasta. Siellä me tutorit saimme kurkkia kirjoihin - ihaniin
kirjapahvitaloihin, jotka paikalliset oppilaat olivat askarrelleet. Tulokset olivat meistä niin
upeita, että lainasimme idean tänne pohjoiseen. Nyt koulussamme on tekeillä Tylypahkasta Huvikumpuun, ja
kuntalaiset saavat kurkkia niihin toukokuun ajan
kunnankirjastossamme.
Netlibris ei siis ole mikään kirjahöperöiden salaseura
vaan vireä ja ulospäinsuuntautunut kirjafriikkien seura! Kuulumme myös
bussimatkalla Rovaniemen kaupunginteatteriin katsomaan Aarresaarta
tai tänä keväänä Odysseusta, puhumattakaan pitsalähiksistä. Mutta sitä
ennen - minkähän kilpailun järjestäisimme...
|