Etusivu | Pääkirjoitus| Saammeko esittäytyä? | Kirjakuulumiset
Netlibris toimii | Tarjottimella | Kotikirjastomme | Meillä kylässä | Verkkoon jäänyttä

 

Takaisin

Minun nimeni on Minna. Käyn Tanhuan ala-astetta. Olen 5. luokalla ja olen siis 12 vuotta. Asun Tanhuassa. Kuulun Matildaan. Minusta on hauska kirjoitella internetissä kirjoista jonka olen jossain kuussa lukenut, ja kertoa omia mielipiteitä kirjoista. Ja on myös kiva kuunnella mitä toisten mielipiteitä mitä he tykkäsivät kirjasta tai kirja sarjasta mikä oli luettavana.

Minun harrastuksiini kuuluu lukeminen. Erityisesti pidän monista kirjasarjoista. Minä pidän esimerkiksi tämän nimisistä sarjoista. Seitsemän tassua ja Penny jota kirjoittaa Thomas Brezina.

Sarja on minusta todella hyvä, sarjassa on ilmestynyt 10 kirjaa. Uusin on nimeltä Vaarallinen kevät, jota parhaillaan luen. Sarjassa seikkailee tyttö nimeltä Penny ja myös Pennyn koirat Milli ja Robin. Penny on monessa kirjassa vaarassa ja niin ovat monesti hänen koiratkin. Penny joutuu  yleensä pinteeseen kun alkaa selvittää rikoksia jotka koskevat eläimiä. Mutta yleensä Penny saa lopulta rikoksen selvitettyä. 

Sitten pidän sarjasta nimeltä Animorphs. Sarjassa on ilmestynyt 12 kirjaa. Kirjat ovat jännittäviä ja tosi.. tosi mahtavasti kirjoitettuja. Sarjaa kirjoittaa K.A.Applegate. Vilma sarja on myös hyvä. Kirjat kertovat tyttö kolmikosta nimeltä Vilma, Laura ja Jonna. Tytöt ovat joka kirjassa jännittävässä seikkailussa mukana ja itsekin vaarassa. Koirat ovat myös keskeinen osa tässä sarjassa. Sarjaa kirjoittaa Päivi Romppainen. Katuhaukat on myös sarja josta pidän, mutta en ole lukenut vasta kuin yhden kirjan ja miellyin sarjaan heti.Tätä sarjaa kirjoittaa Tuija Lehtinen. 

Ja tietysti Harry Potter sarja jo on varmaan hyvin tuttu  monille. Sarja on minusta erityisen hyvä, vaikka ikävä kyllä sarjaa ei ole ilmestynyt vasta kuin neljä osaa. Kuten huomaatte pidän kirjoista yli kaiken. Mutta on minulla muitakin harrastuksia esimerkiksi elokuvat ja monet sarjat jotka tulevat televisiosta. 

Minä olen Marki  ja olen 10 vuotta, asun Värriöllä. Käyn Tanhuan koulun ala-astetta. Luen kirjoja ja lempikirjojani ovat: Viiletty elämä, Harry Potterit, Artemis Fowl ja kaikki koirakirjat.

Harrastan meidän kahden koiran kanssa leikkimistä ja lukemista. Pidän kirjoista, koirista ja poroista. Meillä on aidassa paljon poroja.

Takaisin