Etusivu | Pääkirjoitus| Saammeko esittäytyä? | Kirjakuulumiset
Netlibris toimii | Tarjottimella | Kotikirjastomme | Meillä kylässä | Verkkoon jäänyttä

 

Takaisin

Kevin Crossey-Holland: Näkyjen kivi
Saila Kuosmanen, 8.lk.
Eskolanmäen koulu, Kouvola 

Arthur on aivan tavallinen poika, jonka ehkä ainoa pelko on, ettei hän pääse asepalvelukseen. Isän vanha ystävä, jonka Arthur on tuntenut niin kauan, kuin muistaa, antaa pojalle eräänä päivänä erikoisen kiven ja käskee, ettei Arthur saa näyttää tuota kiveä kenellekään. Arthur pitää kiven

visusti tallessa ja aika ajoin kivestä alkaa näkyä kuvia, tarinoita. Tästä alkaa mielenkiintoinen tarina, joka tempaisee lukijan mukaansa.  

Näkyjen kivi on vasta ensimmäinen osa sarjasta, joka kertoo kuningas Arthurin elämästä. Kirjailija on ottanut selville ja kertonut paikat ja ajan hengen todella hyvin. Juoni on hyvä ja kirjailija on nähnyt paljon vaivaa etsiessään tietoa Arthurin aikaisista paikoista, tavoista ja ihmisen käytöksestä. Jokainen kirjan henkilö on erilainen ja omalla tavallaan mielenkiintoinen. Minun mielestäni kirja kannattaa ehdottomasti lukea ja jään jännityksellä odottamaan lisää… 

Takaisin