|
Pönttö
Suvi Paussonen ja Maria Sobott, 8. lk.
Harjun koulu, Lohja
Takaisin
Lohjan sinuhelaisten kevättapaaminen pidettiin keskiviikkona
21.3.2001 Lohjan Säästöpankin kokoustilassa, ja saimme aluksi
hetken kuunnella pankin edustajan puhetta. Hän kertoi meille
markan siirtymisestä euroon, ja lopuksi saimme pankilta vihot ja
kynät.
Kari Levola istui pöydän ääressä kuin sinuhelainen, eikä häntä
ollut tunnistaa ennen kuin hän nousi pitämään puhettaan. Hän
kertoi itsestään ja työstään, ja saimme esittää hänelle
kysymyksiä.
Paikalla oli myös Info-kirjakaupan edustaja, jolta sai ostaa Kari
Levolan kirjoja "Tahdon" ja "Viimeiset sanat",
joihin sai vielä Karin nimikirjoituksenkin. Kirjat maksoivat vain
80 mk ja oikeastaan se oli erittäin halpa, koska saimme niihin
nimikirjoituksenkin.
Levola oli hyvin mielissään, kun sai tulla kertomaan meille työstään
ja kirjoitushommistaan. Hänellä oli mukanaan kirjoittamiaan
teoksia, joista hän kertoi yksitellen ja vertaillen
mielenkiintoisia juttuja.
Nuorille Levola piti luentoa "pöntöistä", joista hän
käski pitää huolta. Sana pönttö kuulosti kirjailijan suusta
hiukan epämiellyttävältä. Se oli kuitenkin hänen tulkintansa
päänupista.
Sinuhe-tapaamisen lopuksi äänestimme huhtikuun sota- ja elämäntarinakirjat
sekä toukokuun tulevaisuusaiheiset kirjat. Tapaaminen sujui
mukavasti ja oli mukava tavata kirjailijavieras.
Odotellaan innokkaina seuraavaa kertaa!
Takaisin
|