|
Kari
Levolan nuorisokirjoja:
Kattohaukka, 1982
Kunnian kentät, 1985
Blankko, mä kirjoitan sulle, 1987
Kirjolohikäärme, 1994
Enkelikuponki, 1996
|
|
Takaisin
Kirjailija
Kari Levola Lohjan sinuhelaisten vieraana
Sinikka Lindstedt ja Kati Sarkkinen 8. lk. Järnefeltin koulu
Lohja
Kirjailija Kari Levola kertoi, että hän tekee parhaillaan 8.
luokan äidinkielen oppikirjaa. Yli 20 vuotta kirjailijana ollut
Levola kertoi olevansa myös nettilehti Kiiltomadon päätoimittaja.
Hän tunnustautuu elokuvafriikiksikin. Itse hän ei ehdi juuri käydä
elokuvissa, mutta lastensa kanssa tulee joskus käytyä.
Viimeksi hän ollut katsomassa Disneyn Keisarin uudet kujeet.
Levola nimeää lempielokuvikseen mm. Yksi lensi yli käenpesän,
Amadeus, Kuolleiden runoilijoiden seura, Kehäkukkia ja Julma
maa. Hän pitää myös Chaplinin elokuvista, kuten Nykyaika ja
Diktaattori.
Paljon ehtinyt Levola aloitti kirjoittamisen 14 - 15-vuotiaana.
Hän kirjoitti 32-33 vihkoa täyteen elämästä ym. Levola
toimi aluksi kirjallisuuskriitikkona. Hänen ensimmäinen
kirjansa oli Kattohaukka, joka ilmestyi vuonna 1982. Sen jälkeen
hän on kirjoittanut monia kirjoja. Hänen uusin kirjansa on
Viimeiset sanat.
Levola kertoi tuntevansa paljon muita suomalaiskirjailijoita.
“Kirjailijan työ on aika yksinäistä, joten on mukava tavata
muita kirjailijoita”, Levola kertoi. Kysyimme Levolalta myös
onko lapsille helpompaa kirjoittaa kuin aikuisille. Lapsille on
fyysisesti helpompi kirjoittaa kuin aikuisille hän mielestään,
mutta lapset myös vaativat enemmän, joten heille on vaikeampi
kirjoittaa.
Levola toteaa, että kirjoittaminen on hänelle elämäntapa, työ
ja harrastus. Hän kulkee kaikki aistit valppaina, uteliaana ja
etsivänä. Edesmennyt kirjailija Taisto Huuskonen, jonka
traagisesta elämänkohtalosta hän teki näytelmän Laps´
Suomen, opetti hänelle lauseen: “ Jos näet ihmisen, jonka pää
pyörii 360 astetta, se on joko agentti tai kirjailija.”
Kari Levola kertoi tulevista töistäänkin. Hänen
kirjoittamansa TV-sarja Tosi kuin vesi nauhoitetaan ensi kesänä.
“Olen juuri viimeistelemässä kuusiosaista nuortensarjaa,
jonka TV 1 minulta tilasi. Se kuvataan Seilin saarella”,
Levola paljasti.
Takaisin
|