Leena
Lehtolainen – tapahtumapaikkana
Espoo
Jussi
Ikkala
Mankkaan koulu
Takaisin
Keskiviikkona
16.5. vietettiin Espoon sinuhelaisten
työpajapäivää Kilon koululla ja Unga Teatternissa.
Päivä alkoi Toptie –teatteriryhmän vetämällä
työpajalla ja päättyi kirjailija Leena Lehtolaisen
haastatteluun. Lehtolaista haastatteli Mankkaan koulun sinuhelainen Maria
Viitanen.
Leena Lehtolainen syntyi maaliskuussa 1964 Vesannolla, Savossa. Jo hänen
taustansa viittaa kirjallisuuteen; hänen molemmat vanhempansa olivat äidinkielen
opettajia. Lehtolaisen ensimmäinen kirja ”Ja äkkiä onkin toukokuu”
ilmestyi vuonna 1976. Kirjoittaessaan kirjaa Lehtolainen oli vain 10-11-vuotias.
Lehtolainen
on kirjoittanut kahdeksan rikosromaania, joista
seitsemän on Maria Kallio –dekkareita.
Kirjailijan ammatti on aina ollut Lehtolaisen
toiveammatti, vaikka poliisin, juristin ja YK:n
pääsihteerin toimet olisivat myös kiinnostaneet.
Lehtolaisen dekkarit eivät perustu tositapahtumiin.
Kirjojen juoni on aina itse keksitty, mutta niissä on
voitu käyttää taustana jotain tutulta kuultua tarinaa.
Asioiden
lainaamiseen Lehtolainen kysyy aina luvan. Yhteen kirjaan hän on lainannut näkymän
ystävänsä olohuoneesta. Kirjoissa esiintyvät eläimet, kissat ja koirat,
ovat usein todellisia.
Lehtolainen
korostaa, ettei kirjojen alkuidea ole lähtöisin iltalehtien lööpeistä.
Lehtolainen ei myöskään tietoisesti varasta muiden kirjailijoiden käyttämiä
ilmaisuja vaan pyrkii käyttämään ”omia adjektiiveja”.
Musiikilla
on oma osuutensa Lehtolaisen kirjoissa, joissa hän joskus siteeraa suoraan joitain musiikkikappaleita. ”Kirjoissani
kuunnellaan paljon musiikkia, ja
kuunnelluilla kappaleilla on merkitystä. Ne täydentävät kirjan tunnelmaa ja
toimivat eräänlaisina interteksteinä. Kirjoistani saisikin aikaan jonkinlaisen tupla-CD-soundtrackin, jossa
toisella levyllä olisi rockia ja
toisella klassista”, sanoo Lehtolainen.
Kukin Lehtolaisen kirjoista on vaatinut oman
taustatyönsä. Tietoa on haettu mm. Espoon poliisista ja poliisituttavilta.
Mokilta ei tosin ole vältytty. Suurimmaksi virheekseen Lehtolainen myöntää
”Harmin paikka” –kirjassa olleen kohtauksen, jossa rikoksesta epäillyllä
oli sellitoveri. Todellisuudessa pidätetyllä ei siis ole sellitoveria.
Lehtolainen pyrkii kirjoittamaan tarinoita, joissa on
sekä huumoria että jännitystä, ja luomaan henkilöitä, joihin voi
samaistua. ”Jos lukijan mieliala muuttuu kirjaa lukiessa, niin hyvä!”,
tuumaa Lehtolainen.
Lehtolaista voisi luonnehtia ”kirjanarkomaaniksi”. Hän lukee paljon suomalaisia dekkareita, Harry Pottereita ja
ammattikirjallisuutta mm.
oikeustieteestä. Hän ei pysty nimeämään suosikkikirjaansa omista teoksistaan; se olisi hänelle kuin kysyisi
”kummasta lapsestasi pidät enemmän”.
Kirjailijan työ ei ole pelkästään ruusuilla
tanssimista. Lehtolaisella on useampi kirja tekeillä
tai suunnitteluvaiheessa yhtä aikaa. Lehtolainen
päätti jo v. 1994 kirjoittaa kirjan taitoluistelusta.
Tästä hän sai tekosyyn katsoa taitoluistelua tv:stä. Lisäksi hän luki
kirjallisuutta taitoluistelusta ja mietti minkälaisia tyyppejä kirjaan tulisi;
murhaaja, uhrit ja muut henkilöt.
Ensiksi
Lehtolainen päättää aina kuka on uhri, sillä
hän on kirjan keskushahmo. Kuolemanspiraalissa uhri on 16-vuotias, lupaava
taitoluistelija Noora. ”Nooran päiväkirjaa kirjoittaessani pääsin niin lähelle,
että toivoin, ettei hän kuolisikaan”, muistelee Lehtolainen.
Seuraavaksi pitää päättää kuka on murhaaja.
Lehtolainen ei halua luoda ”hirviömäisiä murhaajia”,
vaan sellaisia, joita pystyy myös jotenkin ymmärtämään. Lisäksi pitää
pohtia, onko kirjassa mitään sivujuonta, kuten lasten seksuaalinen hyväksikäyttö.
Lehtolainen kirjoittaa aina ensiksi kirjojensa lopun,
sillä niin tietää mitä odottaa. Kirjan ensimmäisen version kirjoittaminen
kestää 3-4 kuukautta. Tuona aikana ei auta jäädä odottamaan inspiraatiota,
vaan täytyy työskennellä ahkerasti, aamu yhdeksästä neljään iltapäivällä.
Kun ensimmäinen
versio on valmis, Lehtolainen jättää käsikirjoituksen
kuukaudeksi odottamaan, ja lukee sen sitten uudestaan ja tekee korjauksia ja
muutoksia.
Lehtolainen on käyttänyt kirjojensa tapahtumapaikkoina Espoosta tuttuja ympäristöjä,
Matinkylää ja Nuuksiota. On myös itse keksittyjä paikkoja, joita ei löydä
kartalta. Lehtolainen sanoo, että on helpompi kirjoittaa paikoista, joissa on
ollut. Matinkylä on ollut hänelle myös hyvin romanttinen paikka, sillä hänen
poikaystävänsä, nykyinen aviopuolisonsa, asui siellä.
Lehtolainen lukee kaikki kirjojaan koskevat
kritiikit. Huonona kritiikkinä hän pitää lällätilälläti –tyyppistä
”ihan kiva kirja” –kritiikkiä. Kritiikkiä, jossa hänen tuotantoaan
sanotaan loistavaksi ja nerokkaaksi, on Lehtolaisen mielestä hauska lukea.
Lehtolainen tunnustaa, että Maria Kalliossa ja hänessä on samoja piirteitä:
heillä on sama viski-, musiikki- ja miesmaku. Maria Kallio ei ole mikään
poliisin tai rikostutkijan standardityyppi: hän on lyhyt ja hänellä on
punkkarimenneisyys!
Lehtolainen ei halua ihannoida kirjoissaan väkivaltaa. Eli kirjojen ohje ei ole
”silpokaa toisianne”. Lehtolainen haluaa kirjoittaa asioista, jotka
kiinnostavat häntä itseään. Dekkareissa hän pitää siitä, että tarinan
voi sijoittaa minne vain.
Lehtolainen ei myöskään halua kirjoittaa
scifi–romaania eikä runoja.
Lehtolaisen teoksia on käännetty myös muille kielille. ”Kuparisydän” ja
muutamia muita kirjoja on käännetty saksaksi, ”Luminainen” ruotsiksi ja
”Tuulen puolella” kiinaksi!
Lehtolaiselta kysyttiin, aikooko hän jäädä eläkkeelle. Tähän hän vastasi
nauraen olevansa 37-vuotias, eikä ole vielä pohtinut asiaa. Hän myönsi, että
voi tulla hetki, jolloin ei keksi enää mitä kirjoittaa.
Niille, jotka haaveilevat kirjailijan urasta,
Lehtolainen sanoo, ettei kannata vain haaveilla vaan toimia, ja antaa kaksi
neuvoa:
1. lue paljon!
2. kirjoita paljon!
Takaisin
