Kun kirjallisuuskerho muuntuu menetelmäksi
- luokkasinuhelaisten tutorin muistelmat
Kaarina Kolu
Olarin koulu ja lukio

Takaisin

Koulussamme on jostakin perinteisestä syystä opiskeltu seiskaluokalla äidinkieltä ja kirjallisuutta vain 2 viikkotuntia. Kurssimuotoisena se tarkoittaisi sitä, että äidinkieli-kirjallisuutta on vain lukuvuoden kahdessa jaksossa viisi tuntia viikossa. Tutkimukset ovat jo osoittaneet, että jaksojärjestelmä ei ole oppimisen kannalta paras mahdollinen tapa kaikissa aineissa. Esimerkiksi ruotsin opetus on koulussamme hajautettu ympäri lukuvuoden. Teimme samoin äidinkielelle ja kirjallisuudelle, ja niitä siis opiskeltiin kaksi tuntia viikossa ympäri lukuvuoden. Toinen tunneista omistettiin Sinuhelle ja kirjallisuudelle, toisella opiskelimme muita äidinkielen sisältöjä.

- Mitä siitä tulee, että mennään tietokoneluokkaan, ja opettaja ei osaa ohjata kaikkia yhtaikaa? on moni kerho-Sinuhen tutori pohtinut ääneen. Turha pelätä! Ainakin meidän koulussamme kaikilla oppilailla on pohjana 7. luokan syksyn alussa annettu tietokoneenkäytön perusopetus: jokainen oppilas löytää a-levyaseman, osaa kirjoittaa Wordilla, ohjattuna tallentaa tiedoston levylle, löytää tiensä nettiin ja kirjoittaa sujuvasti verkko-osoitteemme. Joukossa on monta oppilasta, joiden tietokoneen käyttötaidot ovat varsin kehittyneet, ja he ovat ilman erillistä pyyntöäkin toimineet apuohjaajina.

Pulmista suurin on ollut katoilevat salasanat ja käyttäjätunnukset. Netlibriksen tunnukset ja salasanat ovat pysyneet tutorin hanskassa, mutta koulun koneille pääsyn avaavat salasanat on keskitetty ATK-vastaaville, joten pulman ratkaisu ei heti onnistukaan. Ja se on taas aiheuttanut viivettä joidenkin oppilaiden verkkokeskusteluun.

Toinen luokka-Sinuhen myötään tuoma ongelma on ollut kuukaudenkirjojen hankinta. Joka kuukausi on ollut joku supersuosikki, kuten Leena Lehtolaisen Kuolemanspiraali tai Gaimanin Neverwhere. Väliin Espoon kirjastoista ei kirjaa ole kerta kaikkiaan saanut tarpeeksi. Kirjojen hankinta onkin jäänyt melko paljon opettajan varaan. Vantaan, Helsingin, Tuusulan - väliin jopa lomapaikkani Sysmän - kirjastot ovat saaneet tyhjentää hyllynsä luokka-Sinuhen tarpeisiin. Ja kirjojen opettajalle palautuminen on sitten yläkoulun oppilaan kohdalla aivan oma lukunsa.

Kolmas mainittava ongelma on tullut esiin kaikkien vuorollaan jokaisen Espoon Sinuhe-koulun kohdalla. Yläkoulun jäykkä ainejärjestelmä rajoittaa oppilaiden lähiopetuspäiviin pääsyä. Lähiksiä Espoon Sinuhessa on lukuvuoden aikana ollut viisi; joka kerran on vähintään yhdestä koulusta tullut tieto, etteivät oppilaat voi osallistua päivään, kun on muiden aineiden kokeita tai erityisiä tapahtumia. Varmaan tilanne helpottuu vuosi vuodelta. Kun koulussa tulee tietoon Sinuhe-oppilaiden lähisten jokavuotisuus, tilaa koulun tapahtumakalenterissa on helpompi löytää.

Itse uskon luokka-Sinuhe-työskentelyyn, nautin sen pitkäjänteisyydestä ja yllätyksisyydestä.
Minusta on hienoa, että seiskaluokkani on lukenut uskollisesti kuukaudenkirjansa, tehnyt lukupäiväkirjaansa ja osallistunut verkkokeskusteluun ja tavannut vuoden aikana kaksi kirjailijaa, kuullut kirjavinkkareita, käynyt elokuvissa, osallistunut videokonferenssiin ja TOPTIE-työpajaan...

Odotan jo innolla syksyä, jolloin uudet seiskojen luokka-Sinuhet alkavat Mankkaalla ja meillä Olarissa. Mutta sitä ennen hyvää kirjakesää kaikille! t. Kaarina