|
Sagan
om Ringen- Taru Sormusten Herrasta näyttämöllä
Katja Kujanpää, 6. lk
Hansakallion koulu, Espoo
Takaisin
Sivuraiteen kirjallisuuspiiri meni Matilda-vuoden päättäjäisiksi
Svenska Teaterniin katsomaan kuuluisan näytelmän Sagan om
Ringen, Taru Sormusten Herrasta. Tolkienin upeaa tarua ei ole
useinkaan Suomessa esitetty näyttämöillä ja niinpä tämä
esitys on saanut huomattavasti julkisuutta.
Näytelmä oli tekstitetty, eli joitain juonen kannalta erityisen tärkeitä
lausahduksia heijastui suomeksi näyttämön yläreunaan.
Mutta jos ei ollut lukenut kirjaa tai osannut ruotsia, näytelmä
oli epäilemättä hyvin sekava.
Esitys noudatti hyvin tarkasti kirjan juonta lyhentelyä lukuun
ottamatta. Jopa repliikit olivat paikoin samat, mutta pitkiä
puhejaksoja oli poistettu. Tunnelma oli täysin erilainen kuin
kirjassa ja eräs syy oli nasevien ja riemastuttavien
repliikkien puuttuminen. Laulut loivat osaltaan tunnelmaa,
mutta niitä ei ymmärtänyt. Sen verran kuitenkin erotin
sanoja, että saatoin todeta laulujen olevan suoraan kirjasta.
Esityksessä oli hyvin vähän kulisseja. Tunnelma oli saatu aikaan
valoilla, musiikilla ja liikkeillä. Tanssia ja laulua olikin
hyvin paljon. Taistelukohtaukset olivat upeita. Punaisessa
valaistuksessa viholliset tanssivat ja heiluttelevat keppejä.
Perinteinen miekan heiluttelu olisi ollut kömpelöä upeisiin
liikkeisiin verrattuna.
Henkilöiden toteuttamisessa olisi vielä ollut parantamisen varaa.
Koska hobitit olivat aikuisen kokoisia, ne oli vastapainoksi
puettu mahdollisimman velton ja typerän näköisiksi.
Pussihousuissa ja kattilan kannet päässä ne selvästi
erottuivat urheista sotureista. Tämä sopi kirjan alkuun,
mutta lopussa hobitit olivat urheita ja päättäväisiä.
Esityksen hobitit olivat alusta loppuun naurettavia. Boromir
oli pukeutunut itämaisiin vaatteisiin ja hänellä oli jokin
tumma rätti päässä. Varreltaan hän oli melko hento ja näytti
isoluiselta ja kulmikkaalta naiselta. Missä oli etelän urhea
soturi?
Legolasta esitti nainen, kuten lähes kaikkia haltioita. Hän näytti
uljaalta, mutta ei vastannut kirjan kuvausta hopeisessa kypärässään
ja panssarissa. Gimli oli vanttera ja köyryselkäinen ukko,
joka näytti vanhalta ja väsyneeltä. Gandalf ei tuntunut
vanhalta kunnon Gandalfilta, eikä se johtunut parran ja
hiusten puutteesta. Rääsyihin pukeutunut synkkä huppupää
toi mieleen Star Warsin keisarin. Ainut henkilö Saattueesta
johon olin tyytyväinen oli Aragorn. Kerrassaan onnistunut
toteutus samoojasta. Kuningas Elessaria en lyhentelyn vuoksi
ikävä kyllä nähnyt.
Pitkä, yli kahdeksansataasivuinen kirja oli typistetty alle
kolmeen tuntiin. Lorieniin asti lähes kaikki kohtaukset oli
esitetty, joskin lyhenneltyinä. Sitten alkoi hyppiminen.
Saattueen hajoamisen jälkeen Aragorn, Legolas ja Gimli
tapaavat Gandalf valkoisen ja he lähtevät sotaan. Sen jälkeen
heistä ei enää mitään kuulukaan. Sam ja Frodo tapaavat
hyvin pian Klonkun. Hetkessä he ovat Lukitarin luona ja yhtäkkiä
tuomiovuorella. Sormus tuhotaan hyvin nopeasti ja kaikki on
ohi.
Viimeinen kohtaus on haltioiden lähtö Harmaissa satamissa. Oli sääli,
ettei saattueen useimpien jäsenten vaiheita otettu mukaan.
Rohanissa ja Minas Tirithissä oli niin paljon upeita asioita.
Kerrassaan mahtava esitys kaiken kaikkiaan. Tietenkin erilainen
kuin kirja, mutta vaikuttava tulkinta siitä.
Takaisin
|
