Etusivu | Pääkirjoitus | Saammeko esittäytyä? | Kirjakuulumiset
Netlibris toimii | Tarjottimella | Kotikirjastomme | Meillä kylässä | Verkkoon jäänyttä

 

Colleen McCullough: Troijan laulu
Henna Paananen 8. lk.
Mäntynummen koulu, Lohja

Takaisin

Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Kreikan kaunis prinsessa Helena jättää miehensä Troijan prinssin Pariksen takia. Kreikka väittää tapahtunutta ryöstöksi ja saa kauan kaipaamansa tekosyyn lähteä sotimaan Troijaa vastaan. Valitettavasti vain Troijan muureja pidetään murtumattomina. Kreikan kuninkaiden kuningas Agamennon kerää suuren sotajoukon ja valmistautuu maksamaan kymmenen vuoden veron Troijan muurien kaatamiseksi. Mukaan matkalle lähtevät mm. Akhilleus - ja ei kovin mielellään, Odysseus.

Vaikka melkein jokainen tämän taistelun lopun tietääkin, niin jännitys säilyy silti loppuun asti. Tarumainen Troijan hevonenkin nousee lukijoiden silmiin kertomaan omalla mykällä tavallaan tarinaa. Ilman jumalia ja/tai korkeampia voimia ei antiikin tarinoista voisi puhuakaan. Siksi ne siis vaikuttavat tässäkin kirjassa, mutta eivät häiritsevästi eivätkä kovin suoraan, vaan vain ihmisten persoonassa. Tarujen maailma on ristiriitainen - ja ehkä juuri siksi niin mielenkiintoinen. Nauttikaa lukemisesta.

Takaisin