lylapalkki2.gif (5740 bytes)


Etusivu | Pääkirjoitus | Saammeko esittäytyä? | Kirjakuulumiset
Netlibris toimii | Tarjottimella | Kotikirjastomme | Meillä kylässä | Verkkoon jäänyttä

 
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Takaisin

Kirjavinkkaus
Anne Järvinen, Katja Lindroos ja 
Nina Nyberg, 5. lk
Latokasken koulu, Espoo


Kirjavinkkaus voi tapahtua monissa eri paikoissa: koulussa, kirjastossa tai erilaisissa tapahtumissa. Kirjoja vinkkaavat yleensä kirjastonhoitajat, mutta myös matildalaiset ja muut oppilaat, jotka lukevat paljon, voivat vinkata kirjoja muille, vaikkapa pienemmille. Pienille vinkattavat kirjat voivat olla kuvakirjoja, nuorille nuortenkirjoja ja aikuisille vaikkapa romaaneja. Kirjavinkkaajat lukevat ensin kirjan ja vinkkaavat sitä sitten. He kertovat kirjojen alun ja lukevat sitten pienen pätkän kirjasta. Yleensä he jättävät kertomisen jännään kohtaan. Lisäksi he kertovat yleensä päähenkilön.

Mielipiteitä kirjavinkkauksesta.
Kirjavinkkaus on aika uutta toimintaa. Olemme olleet kahdessa eri kirjavinkkaustapahtumassa. Ensimmäinen oli koulullamme oman luokan kesken kirjallisuusaiheisen yökoulun yhteydessä. Toinen oli Tapiolan kulttuurikeskuksessa matildalaisten kanssa. Mielestämme omassa luokassa ollut kirjavinkkaus oli kivempi, koska siellä oli vähemmän ihmisiä ja näki sekä kuuli paremmin. Isossa ryhmässä eivät kaikki mahdu istumaan, eikä kaikki edes Tapiolassa nähneet vinkattavaa kirjaa. Lisäksi toiset oppilaat olivat vieraita, kun taas omassa luokassa tunsi kaikki, myös melkein kaikki vanhemmat. Koulun luokkatila oli mielestämme myös parempi verrattuna Tapiolan eteistilaan.

Takaisin

lalapalkki2.gif (1818 bytes)