Sinuhe-vuosi - plussaa ja miinusta
- luokkasinuhelaisten muistelmat osa II

Takaisin

Nikke:
Ensimmäinen Sinuhe-vuoteni oli hieman hankala mutta hauska. Olin muutaman kerran pulassa, kun en ollut lukenut tiettyä kirjaa tiettyyn aikaan ja olin jäännyt jälkeen, mutta tulihan sentään jotain luettua. Oli paljon helpompaa ja mukavampaa, kun käytettiin tietokoneita, kun yleensä minulla puutuu käsi, jos kirjoittaa paljon kynällä.

Retketkin Kilon koululle ja Louhisalille oli hauskoja ja helpottavia tietysti, kun ei ollut tavallista koulua. Välillä kyllä alkoi väsyttää kirjailijahaastatteluissa, kun ei paljon kiinnostanut. Mieluummin olisi ollut kirjan lukemista. Mutta se on pelkästään minun mielipide, toisia se saattoi kiinnostaa. Ainoa huono puoli minun mielestäni on, kun ei saa valita kirjoja, joita lukee. Mieluummin minä kirjoja luen kuin harjoittelen ärsyttäviä sijamuotoja. Tämän vuoden kirjoissa oli muutama minun mielestäni hyvä kirja kuten Stephen Kingin Christine ja Arto Paasilinnan Hirtettyjen kettujen metsä. Muut kirjat olivat kohtalaisia, ja niitä pystyi lukemaan lukuun ottamatta yhtä Dumasin Mustaa tulppaania. Ihan hyvä ja hauska vuosi oli ollut

Eeva:
Kun tulimme yläkouluun, opettaja kertoi meille, että olemme Sinuhe-luokka. Ihmettelimme, mikä ihme on Sinuhe, sitten meille selkeni, että Sinuhe - luokka on luokka, jossa luetaan joka kuukausi eri kirja ja kirjoitetaan siitä lukupäiväkirja ja tekstejä Netlibrikseen. Saamme joka kuukausi valita eri kirjan, jonka luemme ja kirjoitamme siitä päiväkirjan. 16.5 menimme Kilon kouluun, siellä oli jotkut kirjapäivät. Meillä oli siellä työpaja, jossa me katsottiin näytelmä ja tehtiin siihen kuuluvia tehtäviä. Se oli ihan hauskaa ja saimme kysyä kysymyksiä Leena Lehtolaiselta. Minä en kyllä keksinyt mitään kysyttävää. Kivointa päivässä oli se, että saimme munkit ja pääsimme aikaisemmin koulusta.

Osku
Sinuhe-vuosi oli aika erikoinen, kuin äidinkieltä oli vain kaksi tuntia kurssissa. Jouduimme lukemaan monia kirjoja esim. Me kolme ja jengi, Alivaltiosihteeri, Musta tulppaani, Uinu uinu lemmikkini ja Nalle Puh.

Minä pidin kirjasta nimeltä Neverwhere. Sen minä halusin lukea loppuun, koska se oli niin mielenkiintoinen, eikä tarvinnut väkisin lukea, vaikka ei haluaisi. Kingin kirjan tilalle minun oli pitänyt ottaa Agatha Christien Idän pikajuna, se oli kuulemma hyvä, niin ainakin Topi ja Lauri kertoi minulle.

Oli meille jotain tapahtumiakin niin kuin Louhisalin kirjaesittelyt ja Kilossa meille taas oli jokin draamapaja. Pääsimme myös haastattelemaan dekkarikirjailija Leena Lehtolaista.

Takaisin