Hauska muisto Sinuhe-vuodelta
-
luokkasinuhelaisten muistelmat osa III
Takaisin
Sinuhesta
jäi hyviä muistoja, koska olen alkanut lukea kirjoja enemmän
kuin ennen. Vaikka kirjojen lukeminen oli välillä tylsää,
niin se oli todella hyödyllistä itsenikin kannalta. Hauskinta
Sinuhessa on ollut pienet reissut esim. Kiloon tapaamaan Leena
Lehtolaista. Tapahtumassa kysyin häneltä, miten olet saanut
ideat tai juonet kirjoihisi ja kysyin myös, saatko ideoita
esim. lööpeistä.
Sinuhe on ollut todella hauska kokemus, sen avulla olen päässyt
kirjallisuuden ihmeelliseen maailmaan. Aluksi tuntui, että meidät
pakotettiin Sinuhe-luokaksi Mutta, jälkeenpäin se on ollut
mukava kokemus, koska on ollut tapahtumia, missä olemme käyneet.
Meillä on ollut verkossa oma keskustelupalsta, jossa olemme
kertoneet lukemistamme kirjoista.
Koko Suomi on kai mukana Sinuhessa tai ainakin kaupunkeja,
joissa tiedettiin Sinuhesta. Sinuhe on ollut todella mukava
kokemus, joka jatkuu koko yläasteen ajan.
Jos täytyy valita, mikä on ollut mielenkiintoista, niin täytyy
sanoa että tapahtumat esim. Tapiolan Louhisalissa ja Kilossa,
joissa molemmissa käsittelimme kirjallisuutta, joka on elämän
suola.
Meillä ei ole jäänyt paljon aikaa suomen kielen opiskeluun
mutta, olemme oppineet ihan yhtä paljon kuin muutkin
seiskaluokkalaiset. Mutta meille on jäänyt myös aikaa
vapaampaan äidinkielen opiskeluun.
Tuomas