|
Takaisin
Hurmaavan
hirnuva Paasilinna
Atte
Seikowin koulu, 6.lk
Uusikaupunki
Arto Paasilinnan kirjat ovat humoristisia, jännittäviä ja mukaansatempaavia. Hän käsittelee kirjoissaan
haudanvakavia
asioita huumorin keinoin. Meidän ope kertoi, että ranskalaiset pitävät häntä filosofisena kirjailijana, me suomalaiset humoristina. Aloin lukea näitä kirjoja viidennellä luokalla, kun joku vanhempi kerholainen oli niitä suositellut Matildassa.
Kertoisin hieman muutamasta Paasilinnan romaanista. Kirja Jäniksen vuosi kertoo lehtimies Vatasesta, joka ottaa jäniksen povitaskuunsa ja lähtee lätkimään. Kun tästä samaisesta kirjasta tehtiin elokuvaa, niin jänikset karkasivat toinen toisensa perästä metsään.
Kirjassa Onnellinen mies on siltainsinööri Jaatinen, joka pistää pienen kaupungin elämän ylösalaisin.
Jäniksen vuodessa ja Ulvovassa myllärissä päähenkilöt häviävät lopussa teilleen. Onnellisen miehen sivuilla vilahtavat pikku mainintana jänis ja Vatanen ulkomaanreissullaan. Hotellissa kerrotaan tarinaa miehestä ja kesystä jäniksestä. Eläin syö tuoreita vihanneksia ja raikasta vettä. Olivat siis vielä hengissä, huh. Suosikkikirjani on Hirtettyjen kettujen metsä.
Arto Paasilinna on 60-vuotias ja Suomen elossa olevista kirjailijoista käännetyin. Varsinkin ranskalaiset ja italialaiset lukevat Paasilinnan kirjoja. Paasilinnalla on omat
www-sivustonsa, joita ylläpitää Arto Paasilinna seura.
Jotkut kirja-arvosteluja tekevät lehti-ihmiset ovat ottaneet Paasilinnan hampaisiinsa. Mutta mitäs siitä, me vain luetaan.
Idästä länteen ja pohjoisesta etelään. Aina uusilla kielialueilla.
Kun maailma tasapäistyy.
Niin persoonat sivuun väistyy.
Onneksi on Paasilinna.
Takaisin
|