|
Puhe
viisivuotiaalle kirjallisuuspiirille
Matias
ja Iida
Arvoisa
juhlayleisö. Olemme saaneet kunnian tulla tänne
Arla-instituuttiin juhlistamaan Netlibriksen viisivuotisjuhlapäivää.
Edustamme ensimmäistä
ja
nykyistä
Matildaa.
Minä olen ollut Matildassa sen
toiminnan ensimmäisenä vuotena. Matildassa oli silloin
mukana vain muutama koulu ja alle 40
4-6-luokkalaista oppilasta.
Meidät oli jaettu neljään
tutoreiden ohjaamaan ryhmään. Ryhmämme kanssa me
keskustelimme lukemistamme kirjoista sähköpostin välityksellä.
Meillä oli myös muutama ryhmätapaaminen Matilda-vuotemme
aikana. Meille järjestettiin kirjallisuusaiheiset
karnevaalit, joissa kaikkien piti pukeutua jonkun kirjan
henkilöksi. Itse pukeuduin Nalle Puhin Nasu-ystäväksi.
Vuosien aikana Matilda on laajentunut ja
kehittynyt, mutta Matildaan pääsee vieläkin sisään sillä
samalla vanhalla kirjoitustehtävällä, jossa pitää kertoa,
miten itsestä tuli kirjallisuuden ystävä.
Nykyään
Netlibriksessä voi aloittaa jo ensimmäisellä luokalla
Tapiiri-ryhmässä. Netlibriksessä voi olla mukana koko
kouluajan aina yläasteelle. Lukiolaisille on myös oma
Odysseia-ryhmänsä. Matildan perustamisvuonna matildalaisia
ei otettu mukaan toiseksi vuodeksi liiallisen laajenemisen
vuoksi.
Kirjallisuuskeskusteluja
käydään yhä verkossa, mutta sähköpostin sijaan
keskustelut ovat kaikkien nähtävillä Netlibriksen
kotisivuilla.
Koulujen Netlibris-ryhmät kokoontuvat joka
viikko omalla koululla keskustelemaan ajankohtaisista asioista
ja kirjoittamaan omia kommentteja kirjallisuuskeskusteluihin.
Matilda-vuoden
aluksi me kaikki Matildalaiset kokoonnuimme Espoon
opetusteknologiakeskuksen tiloihin opettelemaan tietokoneen ja
erityisesti
internetin käyttöä. En tainnut olla ainoa, joka nosti kätensä
ylös Mintun kysyessä, kuka ei ole koskaan käynyt
internetissä. Minä olin
silloin kuudesluokkalainen. Luulen, että nykyisistä
alakoululaisista yhä useampi on ollut tekemisissä
tietokoneiden ja internetin kanssa.
Sen
lisäksi, että opin Matildassa käyttämään tietokonetta,
opin kirjallisuudesta. Opin poimimaan lukemistani kirjoista pääasioita
ja
tekemään niistä kirjallisuusarvosteluja.
Virtuaalikirjallisuuspiirinä pääsimme kokeilemaan kaikkea
hauskaa. Kerran saimme testata videokonferenssia etäopetuksessa.
Puolet ryhmästämme oli Pasilassa ja loput II Norssin
tiloissa. Keskustelimme silloin Intiaani lipastossa -kirjasta.
Lukukokemuksien
monipuolistamiseksi kirjatarjottimia on laajennettu sitten
ensimmäisen vuoden. Erona aikaisempaan matildalaiset saavat
nyt valita kolmesta kuukaudenkirjasta sen, jonka haluavat
lukea. Meillä oli neljä vuotta sitten valittavana vain yksi
kuukaudenkirja. Itse sai sitten valita joka kuukausi toisen
kirjan kuukauden kirjatarjottimelta.
Minulle Matilda on antanut sekä hyviä
että huonoja lukukokemuksia. Virtuaalikeskustelut antavat
lukemiselle uusia ulottuvuuksia.
Keskusteluissa on mukavaa huomata, miten joillain on
samanlaisia ja toisilla hyvinkin erilaisia ajatuksia
kirjoista. Olen saanut Matildasta uusia lukemisesta
kiinnostuneita ystäviä, joiden kanssa voin keskustella
kirjallisuudesta.
Haluamme toivottaa viisivuotiaalle Netlibrikselle hyvää syntymäpäivää.
Toivomme Netlibrikselle myös
onnellista tulevaisuutta ja pitkää ikää.
|
Takaisin
Fantastinen
Netlibris-seminaari
puolenhehtaarin paparazzi
Matias, 6.lk.
Kilon koulu, Espoo
Kävin katsastamassa Fantastisen Netlibriksen
5-vuotisjuhlaa Arla-instituutissa 16.4.2002.
Seminaarin avasi Ison-Britannian suurlähettiläs nti. Alyson
Bailes. Hän oli harjoitellut suomenkielisen avauspuheen.
Seuraavaksi Netlibris-kehitysryhmä julisti seminaarin
avatuksi. Sitten Niklas Bengtsson piti puolentoista tunnin
puheen scifi-kirjallisuudesta ja sen historiasta. Viidentoista
minuutin tauon jälkeen englantilainen nuorten scifi- ja
fantasiakirjailia
David Almond puhui neljän sinuhe-oppilaan ja suomentaja Kaisa
Katteluksen kanssa kirjoistaan, elämästään ja ideoistaan.
Vietimme tunnin ruokatauon, jonka jälkeen Riina Vuorikari
tuli esittelemään meille European Schoolnet-nimistä
internetsivustoa.
Seuraavaksi vuorossa oli Iida
Rimpiläisen (sinuhe)
ja Matias Stubben (matilda) puhe 5-vuotiaalle Netlibrikselle.
Ennen näyttelijä/laulaja Susanna Haaviston ja pianisti
Anna-Mari Kähärän 40 min. konserttia "Carpe Diem -
tartu hetkeen", oli puolen tunnin kahvitauko, jonka aikana sai ostaa
David Almondin kirjoja. Ne loppuivat kesken ja niitä
jouduttiin tilaamaan lisää. Konsertin jälkeen halukkaat lähtivät
jatkoille.
Takaisin

Kirjailija David
Almond ja kääntäjä Kaisa Kattelus keskustelevat
sinuhelaisten kanssa. Keskustelua ohjaa Matilda-tutor
Leena Heikkilä

Juhlapuhujat Matias ja
Iida
|