Takaisin

Hyvää huomenta maailma!
Paavo, 9. lk.
Järnefeltin koulu, Lohja

Tänään 20. maaliskuuta on kevätpäiväntasaus: aurinko viipyy horisontin yläpuolella yhtä kauan kuin alapuolella. Tervetuloa valkeus. 

Tällä viikolla vietetään myös henkisen hyvinvoinnin viikkoa. Lasten ja nuorten pahoinvoinnista olemme viime aikoina saaneet kuulla paljon. Samaan aikaan on monessakin eri yhteydessä oltu huolissaan äidinkielen köyhtymisestä. Kasvavalla määrällä oppilaita on keskittymisvaikeuksia, ja monella on todettu olevan vaikeuksia ymmärtää lyhyitäkään virkkeitä.

Vastaavasti puhuttu kieli on yksitoikkoista ja toistavaa. Uskallan olettaa, että näillä asioilla on yhteyttä keskenään. Pahaa oloa, jolle ei löydy sanoja, on vaikeaa käsitellä, saatikka löytää kuulijaa. Suomalaisille vaikeneminen on
tuttua. Ja ihanteena on edelleen ilmaisu, jossa sanotaan vain välttämätön.

Suomalaisilla on myös pitkä väkivallan perinne. Ensin purraan hammasta, otetaan esiin nyrkki ja puukko, kirveelläkin on ollut töitä. Kun sanat ja
sovittelutaito eivät riitä, alkaa suora toiminta. 

Kuitenkin meillä on rikas elävä ja hyvin mielenkiintoinen kieli. Mikael Agricolaa on kiittämien paljosta, kun hän 1500-luvulla laati kirjakielen. Siihen asti puhuttu suomi oli vain joukko murteita. - Meillä pitäisi olla helpompaa, sen kun  otamme vastaan ja omaksumme. 

Suomalaiset ovat perinteisesti olleet lukijakansaa. Nykyisin tilalle ovat asettuneet TV ja tietokoneet. Seurauksena saattaa olla kielen sulkeutuminen. Äidinkieli pysyy tuoreena vain lukemalla. Kirjailija Eero Taivalsaari sanoo, että vain lukevalla ihmisellä on hallussaan välineet ymmärtää ja jäsentää maailmaa. Sivistymätöntä, omaa äidinkieltään heikosti taitavaa ihmistä viedään kuin pässiä narussa. Jos ihminen naulitaan kovin konkreettiseen maailmaan, mielikuvituksen mahdollisuudet jäävät käyttämättä. 

Sadut, tarinat ja vertauskuvat opettavat elämän viisautta. Kautta historian ovat ihmiset kertoneet tarinoita. Miten muuten olisivat syntyneet Gilgames, Ilias ja Odysseia ja Kalevala puhumattakaan Liisasta ihmemaassa? Jeesus opetti ihmisiä tarinan ja vertauksen avulla. Niin tekivät myös Buddha ja Krishna. 

Historiasta tunnemme kiertävät tarinankertojat, näyttelijäseurueet ja trubaduurit. Nykypäivänä he ovat laulajia, näyttelijöitä ja kirjailijoita.Onko niin, että vaikka tarina elää yhä, on hektinen ja hyötynäkökulmaan valjastettu aikamme liian kiireistä syventyäkseen tarinan sisältöön? Minusta satu- ja tarinakokemuksessa on kysymys vakavasta asiasta, joka ei ole vain hetken huvi, vaan jää elämään ihmisessä. Tarinan avulla rakentuu elämänuskomme ja itseluottamuksemme. Tarinan avulla rakentuvat myös käsityksemme oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Minulle on myös tullut tärkeäksi erottaa hyvä tarina huonosta. 

Ymmärrykseni mukaan sadut ja tarinat ovat alkulähteitä kaunokirjallisuudelle, koko mielikuvituksen ja luovuuden ja tiedonkaipuun alullepanija. Ilman satuja - pelkään, että rakastamani metsät olisivat minulle pelkkää sahatavaraa ja ihmistä katsellessani näkisin pelkän luurangon. Kaikki luovuus perustuu mielikuvitukseen. Sen avulla ratkaistaan ongelmia ja ymmärretään elämää. 

Nyt, jos sinusta tuntuu, että elämä on liian ahdasta ja päivä seuraa toistaan yhtä harmaan samankaltaisena ja ”mikään ei oo siisti”, annan hyvän neuvon: sukella tarinaan ja mielikuvittele! 

Takaisin